Ruotsalaisyritykset ovat saattaneet kiertää Venäjä-pakotteita. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

EU epäilee ruotsalaisyrityksiä pakotteiden kiertämisestä

Epäiltyjen yritysten listalta löytyvät muun muassa Ericsson, Sandvik ja Volvo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan komissio epäilee lukuisia ruotsalaisia yrityksiä Venäjä-pakotteiden kiertämisestä, kertoo Dagens Nyheter.

Epäilyjen kohteina ovat muun muassa Atlas Copco, Ericsson, Volvo, SKF ja Sandvik. Ruotsin ulkoministeriön pakotekoordinaattori Lars Schmidt on ilmoittanut kutsuvansa yritysten edustajia keskustelemaan epäilyistä.

Komissio oli havainnut pakotteiden kiertämiset osana pakotetarkastuksia. Venäjän tulliviranomaisten dokumenttien perusteella oli syytä epäillä, että Euroopasta kuljetettiin Venäjälle pakotteiden alaisia tuotteita.

Asiakirjojen mukaan mahdollisesti Venäjälle päätyneet tuotteet olivat sotilaallisesta ja taloudellisesta perspektiivistä erityisen herkkälaatuisia

Komission mukaan se havaitsi lukuisia epäilyttäviä liiketoimia, joissa pakotteiden alaisia eurooppalaisia tuotteita päätyi tavalla tai toisella Venäjälle. Komission asiakirjojen mukaan asiaa on tutkittava tarkemmin ja kehotti Ruotsin viranomaisia tarkistamaan ja varmistamaan, ettei pakotteita kierretä.

– Emme sano, että yritykset ovat rikkoneet pakotteita, mutta olemme vastaanottaneet tällaista dataa, ja nyt Ruotsin viranomaisten on päätettävä, miten tästä edetään, Schmidt kommentoi.

Ruotsin tullista kerrotaan, että syytökset otetaan tosissaan.

– Otamme EU:n pakotteiden kiertämisen erittäin vakavasti. Työskentelemme varmistaaksemme, että [pakotteita] noudatetaan, jotta Venäjän mahdollisuuksia käydä sotaa Ukrainassa saataisiin heikennettyä, toteaa Ruotsin tullin kontrolliosaston varajohtaja Anna-Lena Heinänen.

Tullin mukaan vastuu pakotteiden noudattamisesta on yrityksillä itsellään.

EU:n asiakirjoissa mainitut yritykset kuitenkin kieltävät kiertäneensä pakotteita. Useiden yritysten edustajat kuitenkin myöntävät, että niiden tuotteita on voinut päätyä Venäjälle kolmansien maiden kautta.

Sandvikin edustajan mukaan yrityksellä on lukuisia asiakkaita eri puolella maailmaa.

– Saattaa olla osapuolia, joita emme hallitse tai joiden toiminnasta alkuperäisen ostajan ja lopullisen käyttäjän välillä emme tiedä, Sandvikin edustaja toteaa.

Schmidtin mukaan seuraava askel on varmistaa, ovatko komission epäilyt perusteltuja.

– Nyt komission tietoja on verrattava [ruotsalaisten] viranomaisten tietoihin ja selvittää, minkälaisia päätelmiä voimme tehdä, Schmidt tiivistää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)