Etelä-Korean asevoimien jakama kuva viime viikolla saapuneesta roskalähetyksestä. / ETELÄ-KOREAN PUOLUSTUSVOIMAT

Likainen temppu: Pohjois-Korea lähetti ilmateitse tonneittain roskaa naapuriin

Kaasupalloilla kuljetetuissa roskiksissa on ollut ainakin tupakantumppeja ja käytettyä vessapaperia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korea on lähettänyt arviolta 15 000 kiloa jätettä Etelä-Korean puolelle kaasupalloilla. Pohjois-Korea on kutsunut sitä vastatoimeksi Etelä-Korean heidän puolelleen lentoteitse jaetuille lentolehtisille.

Asiasta kertoo esimerkiksi yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.

– Eteläkorealaiset ovat nyt saaneet kokea, miten likaiselta tällainen tuntuu, sanoi Pohjois-Korean varapuolustusministeri Kim Kang Il ilmoittaessaan, että diktatuuri lopettaa roskien lähettämisen ainakin toistaiseksi.

Viimeisin jätepalloerä on lähetetty Etelä-Koreaan lauantai-iltana. Etelä-Korean viranomaisten mukaan saastalähetys ei sisältänyt vaarallisia aineita, mutta eteläkorealaiset ovat dokumentoineet aiemmin viime viikolla saapuneista palloista ainakin käytettyä vessapaperia sekä tupakantumppeja.

Yhteensä tätä ilmasaastetta on lähetetty Etelä-Korean mukaan ainakin 150 pallon verran. Palloja on löytynyt pääkaupunki Soulista ja jopa Gyeongsangin maakunnasta, joka sijaitsee käytännössä Korean niemimaan eteläisimmässä kärjessä yli 300 kilometrin etäisyydellä Pohjois-Korean rajalta.

Etelä-Korean kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Chang Ho-jin uhkasi Pohjois-Koreaa ”sietämättömillä vastatoimilla”, joiden yksityiskohtiin palataan lähipäivinä. Etelä-Korean presidentin kanslian edustajan mukaan Etelä-Korean hallitus ei esimerkiksi ole sulkenut pois mahdollisuutta ottaa uudelleen käyttöön kaiuttimia, joilla se soittaa musiikkia tai propagandaa maiden välisellä rajalla olevan demilitarisoidun vyöhykkeen ylitse Pohjois-Koreaan. Nämä kaiuttimet ovat viimeksi olleet käytössä vuonna 2018, mutta Etelä-Korea lopetti, kun maat solmivat sotilasyhteistyösopimuksen.

Maanantaina Etelä-Korea ilmoitti irtisanovansa sopimuksen Pohjois-Korean pallotempauksen takia. Korean niemimaa jaettiin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeisiin toisen maailmansodan päätteeksi, ja etelän ja pohjoisen välille puhkesi sota vuonna 1950. Se päättyi aselepoon vuonna 1953, mutta rauhaa Pohjois-Korea ja Etelä-Korea eivät ole solmineet vieläkään.

Korea Herald-lehden mukaan Etelä-Korean puolustusministeri Shin Won-sik on sanonut, että roskien lähettäminen rikkoo valtioiden välistä aseleposopimusta. Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin sisko Kim Yo-jong on kutsunut palloja ”vilpittömäksi lahjaksi”.

Pallojen lähettelyn lisäksi Pohjois-Korea on häirinnyt GPS-paikannusta maiden välisen rajan tuntumassa päivittäin jo noin viikon.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)