Yksinäisyys on varmasti yksi suurimpia ongelmia suomalaisten vanhusten parissa. Itse havahduin tähän ongelmaan, kun olin Laakson sairaalassa, jossa oli myös eräs 75-vuotias mies samassa huoneessa kanssani. Hän toivoi äidiltäni, että pyytäisi minulta olisiko mahdollista, että tapaisin ystäviäni mielellä sairaalassa ulkopuolella enkä osastolla. Hänelle tuli aina paha mieli, kun näin ystäviäni, koska hänellä ei ollut käynyt kukaan vierailemassa kahteen vuoteen. Valitettavasti hän ei ollut ainoa, jolla ei näyttänyt vierailijoita käyvän.
Ymmärsin miehen tuskan erittäin hyvin, koska itselleni onnettomuuteni jälkeen ja sen kolmen vuoden aikana, jolloin olin sairaalassa ja palvelutalossa, kaikista voimaannuttavin asia olivat ystävät ja se, että he kävivät kylässä. Koska tätä kautta sain itselleni toivoa ja iloa elämään. Haluan syvästi kiittää kaikkia ystäviäni siitä, että olitte tärkein voimani kuntoutumisessani.
Haluan kirjoittaa tästä, koska tuntuu että ikäihmisten ja eläkeläisten yksinäisyys kyllä tunnistetaan mutta se ongelmana tuntuu hautautuvan terveydenhuollon ongelmien alle ja sitä ei mielestäni oteta tarpeeksi vakavasti. Haluankin muistuttaa meitä kaikkia siitä, että vaikka sinun eläkkeelläsi olevat vanhempasi asuisivat aivan eri puolella Suomea, muista, että heitä pitää käydä tapaamassa muulloinkin kuin vain jouluna ja juhannuksena. On parempi, että joskus käy vierailulla ihan ex tempore ja yllättäen, koska jos käyt vain juhlapäivinä se helposti tuntuu siltä, että se tehdään velvollisuudesta ja tapojen takia.
Jos mietitään vanhusten hyvinvointia, olisi panostettava enemmän siihen, miten vanhuudesta saadaan sellainen, että ei ole yksinäinen. Tässä on oleellista, että ei yksinäisyys poistu jollei saa edes vähän valita kenen kanssa tapaa ja juttelee. Tämän takia monet vanhukset kokevat itsensä yksinäiseksi, vaikka asuvat palvelutalossa yhdessä muiden vanhusten kanssa. Vaikka paikalla asuisi 20 vanhusta, ei heillä välttämättä ole mitään yhteistä ja siten juuri mitään juteltavaa keskenään.
Monille taas osallistuminen erilaisiin ryhmätapaamisiin ei ole helppoa vaan pikemminkin stressinaihe. Eli mitä minä siellä puhuisin ja kenen kanssa. Siksi onkin oleellista, että varsinkin lapset käyttävät aikaa siihen, että tapaavat vanhempiaan.
Itse olen päättänyt ottaa vanhusten yksinäisyyden isoksi asiaksi sydämelleni. Tämän takia ny kun SOSTEn selvitys on valmistunut ja selvitysmiehen työ päättynyt, olen päättänyt jatkaa Seurana Oy:ssä – Seurana onnellinen vanhuus. Se on yritys, joka saattaa vanhuksia yhteen ja samalla Suomen suurin eläkeläisten työllistäjä. Seuranan perusti muutama vuosi sitten Mirka Saarinen liittyen omiin kokemuksiinsa.
Seurana on yritys, joka palkkaa eläkeläisiä toisen eläkeläisten oleskelu- ja keskustelukumppaniksi. Tätä kautta omaisille tulee mahdollisuus myös palkata eläkeläinen omien usein kaukana asuvien vanhempiensa elämänlaadun parantamiseksi. Tällöin tämä helpottaa myös omaisten tuskaa siitä, jollei joka viikko ehdi käydä kylässä. Samalla se auttaa työnantajia siinä, että työntekijät voivat keskittyä työhön ilman jatkuvaa murehtimista omista vanhemmistaan ja heidän yksinäisyydestään. On huomioitava, että Seuranan tarkoitus ei ole korvata omaisia vaan olla täydentävänä apuna arkipäivässä luomassa eläkeläisten elämään sitä heidän kaipaamaansa ystävää ja keskustelukumppania.
