Rikollisen elämäntavan jatkamisen pitää johtaa nykyistä ankarampiin rangaistuksiin, kirjoittavat kansanedustajat Mari Kaunistola (kok.) ja Matias Marttinen (kok.) Satakunnan Kansassa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Kansanedustajien mukaan rikosten uusiminen on otettava vakavasti. Heidän mukaansa tähän pyritään nyt lakimuutoksella, jossa tiukennetaan ehdonalaista vapauttamista koskevaa sääntelyä.
– Jatkossa rikoksen uusijoiden ensikertalaisuus ei palaudu enää pidemmän rikoksettoman ajan jälkeen, kansanedustajat kirjoittavat.
Tällä hetkellä vankia, joka ei ole viiden edellisen vuoden aikana suorittanut vankeusrangaistusta, kohdellaan samoin kuin ensikertalaista.
– Muutoksella reagoidaan myös huolestuttavaan nuorten väkivalta- ja jengirikollisuuden kasvuun. Rikosten tekeminen on keskittynyt pienelle joukolle nuoria, jotka tekevät toistuvasti vakavia rikoksia. On perusteltua, että myös nuoret, jotka uusivat rikoksia, saavat niistä riittävän ankaria rangaistuksia, kansanedustajat kirjoittavat.
Uudistuksen myötä vankien määrä tulee kasvamaan. Kaunistolan ja Marttisen mukaan siksi on tärkeää, että viranomaisten resursseja lisätään riittävästi.
– Nyt käsittelyssä oleva lakimuutos on erinomainen osoitus hallituksen vastuullisesta linjasta, he kirjoittavat.
Muutos palvelee kansanedustajien mukaan ihmisten oikeustajua, vähentää epäoikeudenmukaiseksi koettuja tilanteita, ehkäisee todennäköisesti rikosten uusimista ja selkiyttää oikeusjärjestelmää.