Venäjän johtaja Vladimir Putin vieraili Pohjois-Koreassa ensimmäistä kertaa yli kahteen vuosikymmeneen.
Vierailua isännöi Pohjois-Korea diktaattori Kim Jong-un.
Pohjois-Korea on tukenut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa toimittamalla hyökkääjälle ammuksia sekä ohjuksia. Vierailun aikana maiden johtajat keskustelivat yhteistyön syventämisestä kattamaan myös sotilaallisen yhteistyön ulkopuolelle jääviä asioita, kertoo CNN.
Julkisuuteen ei ole kerrottu tietoja siitä, mitä Venäjä on luvannut Pohjois-Korealle vastineeksi sotilaallisesta avusta. Ainakin tähän asti Venäjä on tukenut Pohjois-Koreaan kohdistuvia kansainvälisiä pakotteita.
Eteläkorealaiset lähteet ovat kertoneet CNN:lle, että Venäjä on toimittanut nälänhädästä kärsivälle Pohjois-Korealle ruokalähetyksiä ja muita välttämättömiä tarvikkeita.
Putin on myös ilmaissut tukensa Kim Jong-unin avaruus- ja ohjusohjelmalle. Maa on tehnyt viime vuosina useita ohjuskokeita. Se on myös laukaissut avaruuteen vakoilusatelliitin.
Pohjois-Korean kerrotaan olevan kiinnostunut Venäläisen sotilasteknologian ohella myös ydinaseisiin liittyvästä osaamisesta.
YK:n turvallisuusneuvoston jäsenenä Venäjä pystyy myös tukemaan Pohjois-Koreaa diplomaattisesti. Tähän asti maa on ollut eristetty kansainvälisestä yhteistyöstä.
Pohjois-Korean valtiollisissa medioissa julkaistujen tietojen mukaan Putin on kiittänyt Kim Jong-unia tuesta sodassa. Putinin kerrotaan myös sanoneen, että maat tekevät tiivistä yhteistyötä lännen vastustamisessa.
Myös Putinille vierailu on keino osoittaa, että Venäjällä on ystäviä maailman valtioiden joukossa.