Merialueilla sinilevää on havaittu ajankohtaan nähden hieman tyypillistä enemmän, kertoo Suomen ympäristökeskus.
Sisävesillä sinilevähavaintojen määrä on lisääntynyt hieman viime viikosta, mutta tilanne on alkukesälle tyypillisesti rauhallinen.
Alkukesän lämmin sää ja varhaisessa vaiheessa lämmennyt merivesi on ollut otollista sinilevän kehittymiselle.
– Rannikkoalueilla sinilevää on havaittu hieman enemmän kuin tyypillisesti alkukesällä. Sinilevää on havaittu valtakunnallisen sinileväseurannan 13 havaintopaikalla, joista runsaasti levää havaittiin neljässä ja hieman levää yhdeksässä havaintopaikassa. Sinilevää havaittiin lähinnä Kaakkois-, Etelä- ja Lounais-Suomen rannikolla, Suomen ympäristökeskus kertoo tiedotteessa.
Merialueilla valtakunnallisessa sinileväseurannassa on 62 aktiivista havaintopaikkaa.
Pirkanmaalla yhdellä valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoista on havaittu runsaasti sinilevää. Hieman sinilevää on havaittu 21:llä sisävesien havaintopaikalla Etelä- ja Keski-Suomessa.
Valtakunnallisessa sinileväseurannassa on 244 aktiivista sisävesien havaintopaikkaa.
Suomenlahden avomerialueilla on viikonlopusta alkaen ollut ajankohtaan nähden huomattavan paljon sinilevää veteen sekoittuneena ja paikoitellen myös pinnassa.
Tiistaista lähtien pintaleväesiintymiä on havaittu enenevässä määrin Suomenlahden rannikolla Porvoon ja Kotkan välisellä rannikkoalueella sekä useissa Uudenmaan alueen lahdelmissa. Selkämerellä, Saaristomerellä ja Ahvenanmerellä ei laajoja sinileväesiintymiä ole havaittu.
Viime viikkojen tuulista aiheutunut kumpuaminen Suomenlahden pohjoisosassa on tuonut viileämpää vettä Suomen rannikonpintakerrokseen, joten veden lämpötilat ovat ajankohdalle tyypillisellä tasolla.