Viime eduskuntavaaleihin puolueensa vieneistä puheenjohtajista neljä on vaihtunut, naisen tilalle on tullut mies. Myös vasemmistoliitossa puheenjohtaja vaihtuu, mutta siellä tuolilla jatkanee nainen. Jussi Saramoa pidettiin Li Anderssonin todennäköisenä seuraajana, mutta Saramo valittiin europarlamenttiin eikä hän kilpailevien puolueiden harmiksi liene käytettävissä.
Mikään ei viittaa siihen, että perussuomalaisilla olisi tarvetta vaihtaa puheenjohtajaa, vaikka EU-vaalit puolueelta menivätkin päin sitä ruumiin osaa, jota puolue ei Timo Soinin ammoisen lausuman mukaan myy. Riikka Purra jatkaa ja harkitsee eduskuntavaalien jälkeen, mitä niissä saatu tulos merkitsee.
Kristillisdemokraattien prima inter pares Sari Essayah jatkaa ja vetää seuraavat vaalit, joiden jälkeen seuraajaksi luistelee sujuvasti Mika Poutala. (Tämä on ennustukseni).
Puolueen puheenjohtajan merkitys puolueen kannatukselle on aika oleellinen, joskin sitä ehkä liioitellaankin. Sanna Marin onnistui nostamaan viime vaaleissa SDP:n kannatusta, mutta hänen kiistämättömän suosionsa lisäksi tulos selittyi sillä, että osa vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajista lähti mukaan SDP:n virittämään pääministerivaaliin eli tukemaan SDP:n nousua suurimmaksi puolueeksi. SDP jäi kolmanneksi ja vihreät ja vasemmistoliitto kokivat tuntuvan tappion.
Li Andersson osasi eurovaaleissa asiat ja niiden esittämisen erottuen myös reippailla kannanotoillaan esimerkiksi demareista, joiden ainoana agendana vaikutti olevan oikeistolla pelottelu. Näin punavihreiden liikkuvien äänten vuoro oli keskittyä hänelle. Kun eurovaaleissa, toisin kuin eduskuntavaaleissa, oli mahdollista äänestää samaa henkilöä niin Utsjoella kuin Hangossakin, nousi Anderssonin äänimäärä kaikki yllättäviin lukemiin. Tässä on vasemmistoliiton ongelma seuraavissa vaaleissa, tuleva puheenjohtaja ei ole samaa kaliiberia ja vetovoimaisia ehdokkaita pitäisi löytää koko maasta.
Kokoomuksen voitosta voittoon puolueensa vienyt Petteri Orpo valittiin juuri jatkoon kahdeksi vuodeksi. Hänelle tulee tällä vaalikaudella (2026) kymmenen vuotta täyteen puheenjohtajana. Eiköhän hän vedä seuraavatkin vaalit. Olen usein muistellut, kun Jyrki Katainen pääministerinä siirtyi komissaariksi vajaa vuosi ennen vaaleja, miten monet arvostamanikin politiikan toimittajat jaksoivat tätä päivitellä, taidettiin käyttää termiä rintamakarkuruus. En ole saanut näiltä vastausta siihen, milloin istuva pääministeri voi vaihtaa hommia. Jos Katainen olisikin jatkanut vaaleihin ja kokoomus olisi ollut suurin puolue, olisi ollut ehdoton velvoite lähteä muodostamaan hallitusta ja ryhtyä sen pääministeriksi, muu olisi leimattu, eikä aivan syyttä, äänestäjien pettämiseksi.
Mutta tuohan ei ole asiasta kriittisesti kirjoittaneiden ongelma.
