Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mukaan länsi on asettanut Venäjän vastaisia pakotteita liian verkkaisesti.
– Jos pakotteet olisi kerralla laitettu kuntoon ja pitäviksi, niin tilanne (Vladimir) Putinin Venäjällä olisi kyllä aivan toisenlainen nyt. En tiedä voiko edes sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä niin paljon ukrainalaisten ihmishenkiä tämä lännen saamattomuus on maksanut, Heinonen kirjoittaa blogissaan.
Kansanedustaja muistuttaa, että samaan aikaan myös toimet pakotteiden piirissä olevien oligarkien takavarikoitujen omaisuuksien kanssa takkuavat.
– En ymmärrä millään, että strategisesti keskeisellä ja tärkeällä paikalla oleva Hartwall Areena eli ns. Helsinki Halli saa nyt olla venäläisomistuksessa kuukausi ja vuosi toisensa perään? Näyttääkin siltä, että tätäkin peliä pyörittää lopulta Putinin ystävät oligarkit Gennadi Timtšenko ja Roman Rotenbergit ja muut. Nyt pakkolunastus pitää saada liikkeelle. Jos Helsingin kaupunki ei sitä saa tehtyä nykylainsäädännöllä, niin sitten meille tulee eduskuntaan kertoa, mitä lakia ja miten tulee muuttaa? Uskon, että enemmistö eduskunnasta löytyy tässä lainsäädännön muuttamiseksi, Heinonen arvioi.
Kansanedustaja esittää myös, että samalla tulee myös saada kuntoon selvitetty lainsäädäntö siitä, että venäläisten omistaminen Suomessa laitetaan jäihin ainakin nyky-Venäjän hallinnon ajaksi.
– Ei meillä ole mitään syytä antaa venäläisille minkäänlaista turvasatamaa Suomeen samaan aikaan, kun maa käy raakalaismaista valloitussotaa yhtä Euroopan maata vastaan. Tarvitaan siis täyskielto venäläisten maa- ja kiinteistöomistuksille Suomessa ja myös täyskielto uusille kaksoiskansalaisuuksille, Heinonen kirjoittaa blogissaan.