Soulin lentokentällä Etelä-Koreassa useampi kiitorata jouduttiin sulkemaan viime aamuyönä, kun Pohjois-Korean lähettämät roskapallot toivat jätteitä lentoasemalle. Pohjois-Korea on CNN:n mukaan lennättänyt ilmapalloilla roskia, sekä muun muassa ulosteen tahrimaa multaa ja matoja Etelä-Koreaan toukokuusta alkaen jo yli 1000 kertaa, mikä on kiristänyt maiden välistä jännitettä. Pelkästään tämän viikon maanantaina roskapalloja laskettiin 350.
Pallot ovat Pohjois-Korean mukaan vastaus siihen, että aktivistit Etelä-Koreassa ovat lähettäneet suljettuun valtioon jo pitkään ilmapalloja, joiden lastina on muun muassa lääkkeitä, ruokaa, k-pop-musiikkia ja muistitikuille ladattuja viihdeohjelmia, sekä lentolehtisiä, joissa kerrotaan länsimaisesta elämästä. Pallot ohjataan gps:llä halutulle alueelle siten, että lentolehtiset leviäisivät mahdollisimman laajalle alueelle.
Aktivistiverkostossa on mukana pohjoiskorealaisia loikkareita, joiden mukaan ainoa keino murtaa diktaattori Kim Jong-unin valta ja saada muutosta aikaan on kansalaisten tietoisuuden lisääminen.
Pohjois-Korea, jossa pääsy Internetiin on estetty, on kutsunut aktivistien lähettämiä palloja roskaksi ja kertonut valtiollisen uutistoimiston mukaan maksavansa ”potut pottuina”. Etelä-Korea puolestaan on tuominnut roskakampanjan ala-arvoisena ja vaarallisena.