Suomen ja Venäjän valtakunnanraja Joensuussa. LEHTIKUVA / JARNO ARTIKA

Suomen eduskunnan tehtävä on taata suomalaisten turvallisuus

BLOGI

Jos rajahanke jää puolitiehen, nähdään rajoillamme kirjoittajan mukaan Suomea pilkkaava sirkus.
Picture of Kari Häkämies
Kari Häkämies
Kari Häkämies on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta on maailmanpoliittisesta tilanteesta johtuen vaikean tehtävän edessä. Sen on päätettävä ennen kesätaukoa niin sanotusta käännytyslaista. Hallituksen esitys on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä, vastakkain ovat tavallaan joutumassa kansainväliset ihmisoikeudet ja Suomen turvallisuus.

Jo muutamia vuosia sitten Venäjä marssitti Sallan raja-asemalle vanhoilla Ladoilla liikkuvia turvapaikanhakijoita. Tuolloin itänaapurin toiminnan saattoi vielä jotenkin ymmärtää sairaalloisen huumorintajun ilmentymäksi, mutta Suomen liityttyä Natoon rajatilanne on saanut aivan uuden ulottuvuuden.

Perustuslakivaliokunnassa kuulluista asiantuntijoista jotkut ovat ryhtyneet jopa raivoisaan kamppailuun oman mielipiteensä puolesta. Valiokunnan lausuntoa on kutsuttu skandaaliksi. Se on aika paljon sanottu demokraattisesti valitun parlamentin valiokunnan mielipiteestä.

Nykyisin on usein tapana, että entiset tehtävänsä jo jättäneet ihmiset haluavat esiintyä hyvän puolella pahaa vastaan. Joskus liikkeellä saattaa olla entinen yritysjohtaja, joka puolustaa kaikkien entisten oppiensa vastaisesti konkurssin partaalla olevan kesämökkikuntansa olemassaoloa. Käännytyslain vastustajiksi ilmaantui joukko eläköityneitä demareita. En ole aivan varma, tuntevatko he todella keskeneräisen hankkeen niin hyvin, että saattoivat kantansa lausua.

Presidentti Sauli Niinistö muistutti omana aikanaan diplomaatti Ford Cooperin säännöstä: käsityksissä on aina huikea ero niiden välillä, jotka kantavat vastuuta niihin verrattuna, jotka ovat vastuusta vapaat. Tuota Cooperin sääntöä on sovellettava erityisesti tässä kysymyksessä.

Itäisen naapurin poliittinen johto on osoittanut, että se ei kaihda mitään temppua puolustaessaan omaa valta-asemaansa ja vaimentaessaan ne ihmiset, jotka Venäjällä uskaltavat arvostella nykymenoa. Toisinajattelijoiden salamurhat ovat venäläistä arkipäivää.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb muistutti siitä, että Suomella on tiedustelutietoa, jonka mukaan Venäjä pystyy marssittamaan valtavan määrän sikäläisiä maahanmuuttajia Suomen rajalle muutamassa tunnin kuluessa.

Itsestään selvää on, että Venäjä tulee mahdollisuuksiaan käyttämään, jos Suomen lainsäädäntöhanke jää puolitiehen. Rajoillamme nähdään sirkus, jossa kyse ei ole aidosta turvapaikanhausta, vaan oikeusvaltio Suomen pilkkaamisesta. Pois ei voi sulkea myöskään sitä, että tulijoiden joukkoon on solutettu niitä, joilla on pahat mielessä.

Lakihanke on vaikea juridinen pähkinä, mutta kansanedustajien tulee muistaa, että erilaisten oikeuksien joutuessa vastakkain, kaikkein tärkeintä on huolehtia suomalaisten turvallisuudesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)