Tuoreimman kuukausiennusteen mukaan heinäkuu näyttää tavanomaista sateisemmalta kertoo Foreca.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus ECMWF on julkaissut tuoreimman kuukausiennusteensa 30. kesäkuuta.
Aiemmat kuukausiennusteet näyttivät heinäkuulle tavanomaista lämpimämpää säätä. Nyt lämpötilat näyttävät heinäkuulle tavanomaisilta.
Heinäkuun ensimmäisen viikon sää näyttää epävakaiselta. Paikoitellen sademäärät voivat kasvaa runsaiksi.
Viikon keskilämpötila on melko lähellä tavanomaista, mutta maan länsiosassa sekä pohjoisimmassa Lapissa voi olla hieman keskimääräistä viileämpää.
Heinäkuun toisella viikolle vaihteleva sää jatkuu. Lämpimin ilma pysyttelee ennusteen mukaan Suomen etelä- ja itäpuolella. Viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista, lännessä ja pohjoisessa voi paikoin olla vähän keskimääräistä viileämpää.
Kuukauden kahden viimeisen viikon kohdalla ennusteen epävarmuus kasvaa. Lämpötila näyttää kuukausiennusteen mukaan tavanomaiselta eikä sademäärissä näy merkittäviä poikkeamia.
Kuukausiennuste ei ota kantaa yksittäisen päivien säähän. Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, joten viikon aikana voi esiintyä hyvin erilaisia sääolosuhteita.