Jemenissä huthikapinalliset ovat hyökänneet taitelijoiden ja muusikoiden kimppuun.
Useita tapahtumatilojen ja hääpaikkojen omistajia sekä muusikoita on vangittu ilman oikeudenkäyntiä. Pidätysten syynä on musiikin esittäminen, jonka huthikapinalliset ovat laajalti kieltäneet.
Asiasta kertoo Jerusalem Post.
Osa vangituista on ollut pidätyskeskuksissa useiden kuukausien ajan. Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt videoita, joissa näkyy, kuinka huthien joukot ryntäävät tilaan kesken tapahtuman ja ottavat kiinni muusikoita ja teknikoita.
Huthikapinalliset myös keskeyttivät suuret massahäät toukokuussa, koska laulajan oli tarkoitus esiintyä häissä.
Tarkoituksena hutheilla on vahvistaa valtaansa ja uskonnollisia näkemyksiään korvaamalla vapaa kulttuuri huthikapinallisia ylistävällä musiikilla ja taiteella.
Muualle maailmaan suuntautuvassa propagandassaan huthit hyödyntävät musiikkia kuitenkin laajasti.