Lähes puolet suomalaisista on tyytymättömiä Petteri Orpon (kok.) hallitukseen, ilmenee Helsingin Sanomien tuoreesta kyselystä.
45 prosenttia kyselyn vastaajista ilmoittaa olevansa tyytymättömiä nykyiseen hallitukseen. Tyytymättömien osuus on kasvanut puoli vuotta sitten tehdystä edellisestä kyselystä 10 prosenttiyksikköä.
Hallitukseen tyytyväisten osuus on pysynyt kolmasosassa (33 prosenttia).
Kokoomuksen kannattajista 85 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 75 prosenttia on tyytyväisiä hallitukseen, kyselystä selviää.
Tyytyväisyys on lisääntynyt kummankin puolueen kannattajakunnissa noin 20 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta.
RKP:ta ja kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta kaikkien eduskuntapuolueiden kannattajien tyytyväisyys oman puolueensa hallitus- tai oppositiopolitiikkaan on kyselyn mukaan lisääntynyt.
32 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä pääministeri Orpoon. 47 prosenttia ilmoittaa kyselyssä olevansa Orpon toimintaan tyytymättömiä.
Kyselyssä mitattiin myös eräiden hallituksen ministerien suosiota. Yli puolet suomalaisista on kyselyn mukaan tyytymättömiä valtiovarainministeri Riikka Purraan (ps.), elinkeinoministeri Wille Rydmaniin (ps.) ja sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusoon (ps.).
Kyselyn vastaajista vain 14 prosenttia antoi Juusolle ministerin tehtävässä onnistumisesta melko tai erittäin hyvän arvosanan. Rydmanilla vastaava luku on 15 prosenttia.
Suomalaiset ovat kyselyn mukaan tyytyväisiä erityisesti puolustusministeri Antti Häkkäseen (kok.) ja ulkoministeri Elina Valtoseen (kok.).
Hieman yli puolet vastaajista katsoi Häkkäsen onnistuneen ministerintehtävässään melko tai erittäin hyvin. Valtoseen tyytyväisyyttä ilmaisi 43 prosenttia vastaajista.
Kaksi kolmasosaa (66 prosenttia) suomalaisista on tyytyväisiä tasavallan presidentti Alexander Stubbiin, kyselystä selviää. Stubbin suosiota mitattiin HS:n kyselyssä nyt ensimmäistä kertaa tämän presidenttikaudella.