Sotatieteiden tohtori ja kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnéll kommentoi Naton huippukokouksen lähestymistä X-ketjussaan.
– On hyvä pitää mielessä 3+1 asiaa, Limnéll aloittaa.
– 1. Naton ensisijainen tehtävä ei ole sotia vaan sodan estäminen. Tätä tehtävää Nato on menestyksellä täyttänyt. Uskottava yhteinen puolustus ja pelote on keskeistä. Halutakseen rauhaa, on varauduttava sotaan, hän määrittelee.
– 2. Nato-maat panostavat nyt aiempaa enemmän puolustukseensa ja turvallisuuteensa. Työtä vielä on, mutta kahden prosentin osuuden kansallisesta bruttokansantuotteesta täyttää ennakkolaskelmien mukaan tänä vuonna 23 / 32 jäsenmaasta.
– 3. Mitä yhtenäisemmin Nato toimii poliittisesti ja sotilaallisesti sitä vahvempi se on. Tämän lujittaminen on Naton tulevan huippukokouksen tärkein asia Ukrainan tuen varmistamisen ohella. Nato-maiden osuus maailman taloudesta on noin puolet, kuten myös sotilaallisesta voimasta.
Limnéllin mukaan Nato-jäsenyys on vahvistanut Suomen turvallisuutta.
– Turvallisuutemme tärkein tae on kuitenkin myös jatkossa uskottava oma puolustuskyky, korkea tahto puolustaa Suomea sekä Suomen kokeminen puolustamisen arvoiseksi, ja kansakuntamme yhtenäisyys.
Naton huippukokous järjestetään 9.–11. heinäkuuta Washington D.C:ssä Yhdysvalloissa. Samalla puolustusliitto juhlii 75-vuotista taivaltaan.
2. Nato-maat panostavat nyt aiempaa enemmän puolustukseensa ja turvallisuuteensa. Työtä vielä on, mutta kahden prosentin osuuden kansallisesta bruttokansantuotteesta täyttää ennakkolaskelmien mukaan tänä vuonna 23 / 32 jäsenmaasta. pic.twitter.com/7yU6yMnGIB
— Jarno Limnell (@JarnoLim) July 4, 2024
Nato-jäsenyys on vahvistanut Suomen turvallisuutta. Turvallisuutemme tärkein tae on kuitenkin myös jatkossa uskottava oma puolustuskyky, korkea tahto puolustaa Suomea sekä Suomen kokeminen puolustamisen arvoiseksi, ja kansakuntamme yhtenäisyys. Silloin – hyvin meidän käy.
— Jarno Limnell (@JarnoLim) July 4, 2024