Suomalainen rajavartija Imatralla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Rajavartiolaitos kiistää: Ei väkeä Puolaan

Puola ei ole pyytänyt eikä pyytämässä apua Valko-Venäjän vastaisen rajansa valvomisessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutistoimisto Reuters kertoi torstaina illalla nimettömään puolalaiseen virkamieslähteeseen vedoten, että Puola toivoo saavansa Suomesta, Saksasta ja Kreikasta rajavartijoita ja poliiseja tuekseen Valko-Venäjän vastaista rajaansa vartioimaan.

Rajavartiolaitos kiistää uutistoimiston tiedot.

– Puolan viranomaiset eivät ole pyytäneet, eivätkä tietojemme mukaan suunnittele pyytävänsä apua [Euroopan raja- ja merivartiosto] Frontexilta tai yksittäisiltä jäsenmailta, Rajavartiolaitos tiedotti perjantaina.

Uutistoimiston mukaan Puola olisi ollut aikeissa nostaa asian esiin ensi viikolla Naton huippukokouksessa Yhdysvaltojen Washingtonissa.

Masinoidut siirtolaisten virrat Valko-Venäjältä Puolaan alkoivat vuonna 2021. Tilanne on välillä rauhoittunutkin, mutta toukokuusta lähtien siirtolaisia on taas alkanut saapua paljon. Ylen mukaan Puola kirjasi toukokuun aikana yli 7000 laitonta rajanylitystä. Koko alkuvuoden aikana laittomia rajanylitysyrityksiä on ollut noin 18 000.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)