– Luottamus on tärkeä elementti lobbaamisessa: niitä kuullaan, joihin luotetaan jo valmiiksi. Olennaista on myös se, miten ja milloin lobbataan, tutkijatohtori Salla Mikkonen kiteyttää huomioitaan EU:n päätöksentekijöihin kohdistuvasta vaikuttamisesta.

EU-lobbaaminen on ammattimaistunut, ja se vaatii kykyä pitkäjänteiseen vaikuttamistyöhön sekä jäsenmaissa että Brysselissä. Luottamuksen ansaitsemisessa auttavat rahalliset resurssit ja ammattitaito, mutta etenkin kyky verkostoitua ja myös se, että edustaa EU-piireissä hyvän statuksen saavuttanutta organisaatiota.

Lobbaajat tarvitsevat suhdeverkostoja saadakseen epävirallista tietoa, joka on tärkeää lobbauksen ajoittamisessa.

Koska lobbaus-sanalla on kielteinen kaiku, nykyään puhutaan myös edunvalvonnasta tai vaikuttamistyöstä. Lobbaaminen viittasi alun perin vaikuttamiseen parlamenttien auloissa, lobbyissa.

Yritykset ja etujärjestöt näkyviä lobbaajia

EU:n avoimuusrekisterin mukaan EU-tasolla lobbaavat ahkerimmin yritykset, kansalaisjärjestöt ja kansainväliset etujärjestöt. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto kuuluu eurooppalaiseen etujärjestöön ja lobbaa sekä kansallisella että EU:n tasolla. Vastaavasti toimii esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö.

Lobbauksen kohteita ovat kansalliset virkahenkilöt ja poliitikot, komissaarit ja Euroopan parlamentin jäsenet sekä heidän avustajansa. Tapaamisiin valmistaudutaan huolella hankkien tietoa sekä kohteesta että agendalla olevan asian käsittelyvaiheesta EU:ssa.

– Lobbaajat arvioivat, että valmistautumiseen kuluu yli puolet työajasta, Mikkonen kertoo.

EU-poliitikkojen intressi kuulla lobbaajia liittyy puolestaan ainakin tarpeeseen saada tietoa käsillä olevista asioista. Lobbauksen kohteet pitivät Mikkosen mukaan hyvinä tapaamisia, jotka olivat oikein ajoitettuja, rakentavia ja joissa lobbari oli myös kuuntelevalla kannalla.

Huonoina kohteet pitivät tapaamisia, joissa lobbari vain ”tuuppasi asiaa” ja piti pitkän yksinpuhelun. Kritiikkiä herättivät myös tilanteet, joissa puhuttiin eri asiasta kuin alun perin oli sovittu tai tultiin myöhässä lobbaamaan jo päätettyä asiaa.

Lobbaaminen voi olla julkista tai piilevää

Mikkonen keskittyi tutkimaan lobbaamisen käytäntöjä ja keräsi aineistonsa vuosina 2017–2020. Hän havainnoi EU-lobbausta Helsingissä ja Brysselissä seuraamalla lobbareita heidän arjen työssään. Lisäksi hän havainnoi lobbaustapaamisia Euroopan parlamentissa ja haastatteli 59 toimijaa lobbauksesta ja lobbauksen vastaanottamisesta.

Tapaamisissa lobbaajat toimivat mieluummin kaksin tai kolmin kuin yksin.

– Tapaamisiin varattiin yleensä puoli tuntia, mutta käytännössä aikaa saattoi olla vain 10–20 minuuttia, jos sattui jokin päällekkäisyys. Eli piti mennä nopeasti asiaan ja kertoa, mitä sille haluttiin tehtävän. Usein mukana oli lyhyt, noin sivun mittainen tiivistys asiasta.

Mikkonen ei tutkinut väitöksessään lobbaajien valtaa, ja sen tutkiminen olisikin vaikeaa.

– On olemassa julkista ja ei-julkista lobbaamista. Julkiseen lobbaamiseen lukeutuvat viralliset kuulemiset ja työryhmät sekä mediaesiintymiset some mukaan lukien. Ei-julkiset tapaamiset lobbaajien kanssa tapahtuvat suljettujen ovien takana. On myös paljon epämuodollisia verkostoja, joissa poliitikkoihin pyritään vaikuttamaan vaikka urheiluseurassa tai koulun parkkipaikalla. Aina lobbarit eivät itsekään tienneet, mikä kohtaaminen oli ollut se vaikuttavin, Mikkonen sanoo.

Lobbaajat haluavat hoitaa asioita hiljaa ja ilman julkisuutta silloin, kun asiat etenevät hyvin. Onnistumisena pidetään esimerkiksi tilannetta, jossa lobbauksen kohde toistaa medialle lobbarilta kuulemansa asian.

– Luottolobbareita kuunnellaan ja heiltä kysytään asioita, mutta se vaatii sitä, että on rakennettu luottamus jo ennakkoon, Mikkonen kuvaa.

Johtajan tittelillä vallan liepeille

EU-hierarkiassa titteleillä on väliä, joten menestyvät lobbaajat ovat usein titteleiltään johtajia, ja heillä on myös keskinäisiä yhteenliittymiä ja yhteistyötä.

– Lobbarit naureskelivat, että kaikki ovat titteleiltään joitakin johtajia, muuten ei saa kutsuja tilaisuuksiin, Mikkonen kertoo.

Lobbaajat voivat olla taustaltaan esimerkiksi entisiä poliitikkoja tai poliitikkojen avustajia, viestintäkonsultteja, juristeja tai entisiä toimittajia. He ovat Mikkosen mukaan yleensä korkeasti koulutettuja, ja etnisiin vähemmistöihin kuuluu vain pieni vähemmistö. Tästä huolimatta lobbareiden taustoista puhutaan varsin vähän.

Läpinäkyvyyden ja tasapuolisuuden haasteita

Lobbareiden ja päättäjien kesken tuntuu tällä hetkellä vallitsevan yhteisymmärrys siitä, mikä on ammattimaista EU-lobbausta. Toimijat, jotka eivät hallitse käytäntöjä, luokitellaan helposti epäammattimaisiksi, eivätkä he saa ääntänsä kuuluviin.

– Voi kysyä, kuinka tasapuolista ja edustavaa lobbaaminen on, ja kuullaanko EU:ssa riittävästi kansalaisyhteiskuntaa muutenkin kuin lobbaamisen kautta, Mikkonen sanoo.

Mikkosta motivoi hänen väitöstutkimuksessaan tarve ymmärtää nykyisiä EU-lobbauksen käytänteitä ja halu tehdä EU-lobbauksesta ymmärrettävämpää suurelle yleisölle.

YTT Salla Mikkosen kansainvälisen politiikan alaan kuuluva väitöskirja EU-lobbaamisen käytännöistä tarkastettiin huhtikuussa Tampereen yliopistossa.