Valtakunnanraja. LEHTIKUVA / JARNO ARTIKA

Varoitus Moskovan Suomi-aikeista: Varaudumme myös mahdottomalta tuntuvaan

Timo Heinosen mukaan uusi rajalaki on osa varautumista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi varautuu Venäjän suhteen kaikkeen, myös mahdottomalta tuntuvaan, kertoo kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen Verkkouutisissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

Heinonen muistuttaa, että Suomikaan ei ole viime aikoina välttynyt Venäjän GPS-häirinnältä ja hybridihyökkäyksiltä. Tilanne on pakottanut Suomen myös sulkemaan itärajansa.

– Meidän on pitänyt puolustautua ja oikeusvaltiolla on myös velvollisuus puolustaa itseään, Heinonen linjaa.

Esimerkiksi varautumisesta Venäjän toimiin hämäläisedustaja nostaa rajaturvallisuuslain. Heinosen mukaan viranomaisilla on oltava mahdollisuus torjua vaikeat ja vakavat välineellistetyn maahantulon tilanteet.

Tällä hetkellä sopimukset ja EU-lainsäädäntö eivät huomioi tilannetta, jossa ihmisiä käytetään vaikuttamisen välineenä.

– Tavoitteenamme on myös saada myöhemmin yhteisiä, EU-tason ratkaisuja. […] Myös EU:ssa on tunnustettu, että nykyiset säännökset eivät mahdollista riittävää reagointia tällaisiin tilanteisiin, Heinonen huomauttaa.

Heinosen mukaan rajalain ydintarkoitus onkin vain ja ainoastaan torjua Venäjän Suomeen kohdistama maahanmuuttajia hyväksikäyttämällä suoritettu hybridihyökkäys. Vaikka rajaviranomaisilla on jo työkaluja vastata tällaisiin tilanteisiin, osoittavat viime syksyn tapahtumat, että näitä työkaluja on syytä vahvistaa.

– Meidän on nimittäin varauduttava myös siihen, että välineellistetty maahantulo saa vielä nykyistäkin vakavampia ja vaikeampia muotoja esimerkiksi maastorajalla, Heinonen sanoo.

Puheita rajalain perustuslainvastaisuudesta Heinonen ei niele. Hän muistuttaa perustusvaliokunnan arvioineen, että rajalaki voidaan säätää poikkeuslakina, joka mahdollistaa rajatun perustuslaista poikkeamisen perustuslain vaatimaa prosessia noudattaen. Lisäksi hallintovaliokunta on lisännyt lakiin säännöksiä jälkikäteisistä oikeusturvakeinoista.

Heinonen kiitteleekin Petteri Orpon hallituksen linjaa, jossa suomalaisten turvallisuus asetetaan etusijalle.

– Hallituksen vastuulla on huolehtia Suomen rajojen, Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta, Heinonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)