Luvassa on kovaa tuulta. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Tulossa raju kesämyräkkä

Tuulen puuskat voivat paikoin lähennellä myrskylukemia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sääpalvelu Forecan mukaan Suomeen on saapumassa kesämyräkän mukana runsaitakin sateita ja ajoittain tuulen puuskat ovat maa-alueillakin niin voimakkaita, että pienialaista tuulituhoa voi syntyä. Tuulisinta on sunnuntaina lännessä ja maanantaina pohjoisessa. Tuulen puuskat voivat paikoin lähennellä myrskylukemia (21 m/s).

– Britteinsaarille on lauantaiaamuna syntynyt matalapaineen osakeskus, joka liikkuu kohti Skandinaviaa ja samalla se syvenee eli voimistuu. Matalapaine liikkuu kahden erilaisen ilmamassan rajamaastossa: matalan länsipuolella on Atlantin merellistä ja viileää ilmaa, itäpuolella puolestaan hyvin helteinen sektori. Osassa keskistä ja itäistä Eurooppaa lämpötila kohoaa matalapaineen itäpuolella lauantaina yli 30 asteeseen, kertoo Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Hänen mukaansa suuret lämpötilaerot saavat matalapaineen yltymään kesämyräkäksi, kun se matkaa viikonlopun aikana Britteinsaarilta kohti Skandinavian pohjoisia osia ja Jäämerta.

– Ilmamassojen rajavyöhykkeelle syntyy runsaita sateita ja ukkosiakin. Rajujakin ukkoskuuroja on muodostumassa, mutta näillä näkymin ne jäävät pääosin Suomen etelä- ja kaakkoispuolelle Baltiaan ja Venäjälle.

Kuluvana viikonloppunakin on useita kesätapahtumia, joihin nopeasti vaihteleva sää voi vaikuttaa. Esimerkiksi Turun Ruisrockissa kannattaa varautua runsaaseen sateeseen sunnuntaiaamuna ja voimakkaisiin tuulen puuskiin sunnuntai-iltapäivästä alkaen.

Lauantaiaamun aikana kuurosateita on kehittynyt varsinkin Suomenlahdella ja etelärannikon tuntumassa, myös ukkosta on ollut ilmassa. Iltapäivällä kuurosateiden painopiste siirtyy maan keskiosaan ja paikoitellen kuullaan ukkosen jyrähtelyä. Aurinkoisimmat seudut löytyvät kuurosaderintaman jälkipuolella etelä-, lounais- ja länsirannikoilta.

– Lämpötila on suuressa osassa maata lähellä 20 astetta – maan etelä- ja keskiosassa jäädään aavistuksen tästä rajapyykistä, kun taas pohjoisessa se ylittyy niillä alueilla, missä aurinko paistaa kunnolla pilviverhon läpi, Mäntykannas kertoo.

Sunnuntaina runsaita sateita ja kovia puuskia – tuulituhot mahdollisia

Meteorologin mukaan sunnuntain vastaisena yönä kesämyräkän vaikutukset alkavat tuntua Suomessa, kun lounaasta saapuu maahamme runsaita sateita. Sunnuntaiyönä ja -aamuna taivas aukeaa maan länsiosassa, iltapäivään mennessä saderintama on saavuttanut jo itäisen ja pohjoisenkin Suomen.

Saderintaman itäpuolella kohti pohjoista nousee etelämpää Euroopasta hyvin lämmintä ilmaa, ja heti Suomen rajojen itäpuolella lämpötila kohoaa jopa 30 asteeseen.

– Saderintaman itäreunassa kehittyy myös voimakkaita ukkosia, ja ne saattavat liikkua iltapäivällä hyvin lähellä kaakkoisrajaa. Jos ne yltävät Suomen kaakkois- tai itärajalle, voi ukkoskuuroihin liittyä ärhäköitä ukkospuuskia, Mäntykannas kertoo.

Saderintaman jälkipuolella maan länsiosassa sää muuttuu sunnuntai-iltapäivänä aurinkoiseksi. Auringonpaisteessa lämpötila kohoaa lähelle 20 astetta, samaten myös Pohjois-Lapissa 20 asteen lukemat ovat mahdollisia ennen sateen alkamista. Runsaimmassa sateessa värjötellään 15 asteessa tai sen alapuolella.

Tuuli huomioon

Mäntykannaksen mukaan sateen lisäksi sunnuntaina kannattaa huomioida puuskainen lounaistuuli.

– Erityisesti läntisillä merialueilla ja länsirannikolla tuulen puuskat voivat olla myrskylukemissa, yli 21 m/s. Laajalti maan etelä- ja länsiosassa esiintyy kovia puuskia, yli 14 m/s, myös sisämaassa. Turun alueelle ennustetaan myöhään iltapäivällä 16–18 m/s puuskia, mikä voi esimerkiksi Ruisrockin festarialueella lennättää telttoja ja aiheuttaa muutakin pientä tuulivahinkoa.

Sunnuntaina tuulen puuskat voivat muuallakin läntisessä Suomessa aiheuttaa paikallista tuulituhoa.

– Kun tuulen puuskat ovat kesällä yli 14 m/s, voi puista katketa suuriakin oksia ja kun puuskat lähestyvät 20 m/s rajaa, kokonaisia puita voi kaatua. Roudattomana aikana tuulituhoja syntyy herkemmin kuin talviaikana, koska roudan puuttuessa ja painavan lehtimassan aikana puut kaatuvat herkemmin, Mäntykannas kuvaa.

Maanantaina voimakkaiden tuulen puuskien painopiste siirtyy maan pohjoisosaan. Erityisesti Perämereltä kohti Itä-Lappia yltävällä alueella kovimmat puuskahuiput voivat olla noin 20 m/s.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Asiakysymys

Onko Ylellä liikaa rahaa?

Yleisradioyhtiöiden rahoitus on Pohjoismaissa suunnilleen samalla tasolla, vanhempi yliopistonlehtori Kari Karppinen toteaa.

Asiakysymys

Onko Ylellä liikaa rahaa?

Yleisradioyhtiöiden rahoitus on Pohjoismaissa suunnilleen samalla tasolla, vanhempi yliopistonlehtori Kari Karppinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)