Silvio Berlusconi Helsingissä vuonna 2011. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Milanon kansainvälinen lentokenttä nimetään Silvio Berlusconin mukaan

Liikenneministeri vahvisti nimenvaihdoksen perjantaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Milanossa sijaitseva Malpensan kansainvälinen lentoasema tulee jatkossa kantamaan Italian edesmenneen pääministerin Silvio Berlusconin nimeä. Nimenmuutoksen vahvisti Italian liikenneministeri Matteo Salvini viestipalvelu X:ssä perjantaina.

Milanossa syntynyt ja kasvanut Berlusconi oli Italian sodanjälkeisen historian tunnetuimpia ja kiistellyimpiä poliitikkoja. Heinäkuussa 2023 menehtynyt Berlusconi toimi maan pääministerinä yhteensä kolmeen otteeseen vuosina 1994-1995, 2001-2006 ja 2008-2011. Skandaaleista ja kohulausunnoista tunnettu Berlusconi oli myös Italian vauraimpiin lukeutunut liikemies ja jalkapalloseura AC Milanin pitkäaikainen omistaja.

Lombardian maakunta ehdotti pian Berlusconin poismenon jälkeen Pohjois-Italian suurimman kansainvälisen lentokentän nimeämistä uudelleen ex-pääministerin mukaan. Nyt Italian lentoviranomainen on näyttänyt nimenvaihdokselle vihreää valoa, ja Salvinin perjantaisen viestin mukaan muutos on liikenneministeriön hyväksyntää vaille valmis.

– Olen valmis antamaan viimeisen allekirjoituksen, ylpeydellä ja tunteella, ystäväni Silvion muistoksi. Suuri yrittäjä, suuri milanolainen ja suuri italialainen. Aina kanssamme, Salvini kirjoitti.

Salvinin johtama oikeistopopulistinen Lega-puolue kuului aikoinaan Berlusconin hallituskoalitioon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)