Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz kummastelee Verkkouutisten BenTV:ssä rajaturvallisuuslakiin kohdistunutta kritiikkiä, jonka mukaan ei ole olemassa takeita, että laki toimisi tositilanteessa.
Rajaturvallisuuslaki säädettiin poikkeuslakina, ja se sai perjantaina eduskunnassa taakseen tarvittavan viiden kuudesosan enemmistön.
Zyskowiczin mukaan rajaturvallisuuslaissa on kyse pohjimmiltaan siitä, onko Suomen kaltaisella demokraattisella oikeusvaltiolla mahdollisuus yrittää torjua sellaista Venäjän vaikuttamista, jossa käytettäisiin kolmansien maiden kansalaisia eräänlaisena ”ihmisaseena”.
Lain vastustajien mukaan ei ole lainkaan takeita, että laki toimisi. Zyskowiczin mukaan he ovat oikeassa.
– Mitä takeita meillä voi Venäjän kanssa olla yhtään mistään? Zyskowicz kysyy.
Se, ettei takeita ole, ei kokoomuskonkarin mukaan kuitenkaan tarkoita, etteikö uhkaan tulisi valmistua. Hän muistuttaa Suomen ylläpitävän myös puolustusvoimia ennaltaehkäistäkseen Venäjän aggressiota, vaikka senkään toimivuudesta ei ole takeita.
– Mitä takeita meillä siitä on ollut, etteikö Venäjä silti rynnäköisi aseellisesti Suomen kimppuun? Ei mitään takeita. Silti me on vuosikymmeniä ylläpidetty armeijaa, Zyskowicz linjaa.
Rajalaki keskustelussa on nähty rajuja äänenpainoja suuntaan ja toiseen. Zyskowicz muistuttaakin lopuksi asiallisen keskustelun merkityksestä.
Kokoomusedustaja ei pidä perusteltuna, että lain vastustajia on ”netin törkypalstoilla” nimitelty ”isänmaanpettureiksi” ja ”Putinin asiamiehiksi”.
– Siitä ei ole kyse, heillä on ollut omat argumenttinsa, Zyskowicz muistuttaa.