Venäjän hyökkäyssotaan osallistuneet intialaismiehet anelevat apua Intian viranomaisilta päästäkseen pois Venäjän asevoimista, kertoo intialaismedia The Indian Express.
Useita Intian kansalaisia on päätynyt Venäjän joukkoihin. Osa kertoo tulleensa huijatuksi tai pakkovärvätyksi Venäjän armeijaan.
Intian pääministeri Narendra Modi ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat heinäkuun alussa. Tapaamisen yhteydessä maiden johtajat sopivat, että Venäjän asevoimien palvelukseen erehdytetyt Intian kansalaiset vapautettaisiin.
Venäjän hyökkäyssotaan osallistunut Urgen Tamang kertoo, että olosuhteet Venäjän asevoimissa ovat kauheat. Hän sanoo luulleensa, että hänelle tarjottiin työtä vartijana Venäjällä. Päästyään Moskovaan hänet pakotettiin Venäjän armeijaan.
– Maaliskuusta alkaen olen ollut jumissa Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa. Meitä ei-venäläisiä oli 15, mutta 13 meistä on kuollut. Meitä on jäljellä vain kaksi, minä ja eräs mies Sri Lankasta, Urgen kertoo.
Hän kertoo toivovansa, että pääsisi mahdollisimman pian takaisin Intiaan.
Intia on ylläpitänyt hyviä suhteita Venäjään koko hyökkäyssodan ajan. Venäjä on muun muassa kiertänyt länsimaiden asettamia pakotteita viemällä öljyä Intian kautta maailmalle.