Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe on saanut paljon kehuja sosiaalisessa mediassa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo twitter-tilillään Niinistön puhetta hyväksi ja ajankohtaiseksi. Hän nostaa myös esiin pakolaistilanteen.
”Pakolaiskysymyksessä apu turvattava eniten tarvitseville. Ratkaisu Syyrian kriisiin on avainasemassa”, pääministeri toteaa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen taas kehuu presidentin selkeitä ja hyvin perusteluja linjauksia:
”On hienoa, kun Suomella on arvojohtaja”, hän kirjoittaa facebookissa.
Erityisesti presidentin myönteinen asenne saa sosiaalisen median käyttäjiltä kiitosta. Presidentti aloitti puheensa hyvillä uutisilla ja muistutti, että vuonna 2015 on tapahtunut myös hyviä asioita.
Lisäksi presidentti viittasi itseensä kekseliäästi sanalla ”mielensähyvittäjä”, kun hän sanoi ilahtuneensa aiemmin tänä vuonna tapaamansa marjanpoimija Oscar Taipaleen yrittelijäisyydestä ja omatoimisuudesta.
Kehittämällään sanalla presidentti käänsi kirjailija Tuomas Kyrön luoman Mielensäpahoittaja-hahmon myönteiseen muotoon.