Kuumia kesäpäiviä on uusimman kuukausiennusteen mukaan luvassa läpi Suomen, kertoo Foreca.
Heinäkuun lopusta ennustetaan paikoin tukalan helteistä.
Sää jatkuu vielä elokuun puolellakin lämpimänä Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n julkaiseman uuden kuukausiennusteen mukaan.
Heinäkuun viimeinen kokonainen viikko on kuuma. Lämpötila kohoaa viikon aikana monin paikoin 23–28 asteeseen, ja paikallisesti voi mennä jopa 30 asteen tuntumaan. Varsinkin maan etelä- ja keskiosassa helle on tukalaa, sillä myös yölämpötila nousee vähitellen.
Helteitä helpottavien sateiden määrästä ennustetaan heinäkuun viimeisellä viikolla tavanomaista vähäisempää.
Heinäkuun 29. päivä alkavalla viikolla sää jatkuu keskimääräistä lämpimämpänä. Kuukausiennusteen perusteella poikkeama on Suomessa 0–2 astetta lämpimän suuntaan. Pahimmat helteet saattavat kuitenkin jo hiipua.
Elokuun puolella sää jatkuu kuukausiennusteen mukaan hieman tavallista lämpimämpänä. Sään ennustettavuus kuitenkin kärsii elokuun puolelle siirryttäessä.
Hellepäivät ovat kuitenkin vielä elokuun alkupuolella tavallisia Suomessa.
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä. Ne eivät ota kantaa yksittäisten päivien säähän.