Yhteiskunnan pitää osata myös sanoa ”ei”.
Tämä siitä huolimatta, että jokaiseen ikävänä pidettyyn päätökseen voidaan vastata venkoilemalla ja vänkäämällä. Länsimaiselle yhteiskunnalle ja lainsäätäjille on itse asiassa käynyt samoin kuin löperölle kasvattajalle: on helpompi selitellä itselleen, miksi kaiken tulisi olla sallittua.
Teen nyt esityksen, joka on varmasti monien henkilöiden ja yritysten mielestä länsimaisen vapauskäsityksen vastainen. Esitykseni on siitä hankala, että se täyttää vaatimuksen tunnuspiirteet. Vaatimuksista on tullut Suomenkin politiikassa kiusallinen asia. Kohdatessaan vaatimuksen poliittinen päätöksentekijä pääsääntöisesti pyrkii vaihtamaan aihetta tai muuttaa äänensä vastuuvapautta tavoittelevaksi mutinaksi.
Suomi tarvitsee digitaalisen kotiintuloajan. Tarkoitan tällä sitä, että yritysten, joilla on mahdollisuus myydä digitaalisia yhteyksiä kansalaisille, tulee tarjota tuotteita, jotka rajoittavat alaikäisten henkilöiden yhteyksien ajallista käyttöä.
Kyllä, olen kuullut kaikki mahdolliset vasta-argumentit siitä, että on vaikeaa tai mahdotonta rakentaa tällaisia palveluita sekä erilaiset väitteet siitä, miten esitykseni kertoo vain henkilökohtaisesta ymmärtämättömyydestäni teknologian kehitystä kohtaan.
Kyllä, tiedän että ihminen – varsinkin nuori ja teknisesti kyvykäs – osaa löytää omat digitaaliset porsaanreikänsä.
Siitä huolimatta esitän vaatimuksen. Meidän on yhteiskuntana mahdollistettava se, että alaikäinen henkilö saa käyttää digitaalisia yhteyksiä vain tiettyihin kellonaikoihin. Ratkaisut eivät varmaankaan ole helppoja eivätkä aukottomia, mutta jokainen lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja kehityksestä välittävä henkilö ymmärtää tällaisen mahdollisuuden tarpeellisuuden.
Olen hyvin usein ajautunut asiassa keskusteluihin siitä, miten on olemassa ”hyvää” sisältöä ja palvelua, jonka tulisi olla lasten ja nuorten tavoitettavissa mihin aikaan vuorokautta tahansa. Näinhän ei muuten ole. Lapsen ja nuoren olisi mielestäni hyvä ymmärtää, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Myöhäinen ilta-aika ja yö ovat kaikkinaista rauhoittumista ja unta varten.
Kiinnostavinta käymissäni keskusteluissa on se, että operaattorien ja muiden yhteyksien tarjoajien kanssa käydyt keskustelut johtavat aina samaan juoksuhiekkaan. Henkilöt, joiden tulisi olla yhteyksien rakentamisen ja hallitsemisen ammattilaisia kertovat oitis, että yhteyksiä ei voi hallita. Heidän mielestään esittämäni ajatus on teknisesti liian vaikea ja kallis toteuttaa.
Kaipaan keskusteluun sellaisia ammattilaisia, jotka osaisivat kertoa, miten ratkaisu olisi toteutettavissa. Henkilökohtaisesti minun olisi helpompi kutsua sellaista henkilöä ammattilaiseksi. Digitaalisten yhteyksien tarjoaminen kuluttajille pohjaa historiaan, jossa erilaisilla toimiluvilla on ollut ratkaiseva merkitys toimialan kehitykselle. Toimilupien vastineena tulee voida edellyttää myös sellaista vastuullisuutta, jota yhteiskunta poliittisilla päätöksillä toimijoilta edellyttää.
Toivon asiasta sellaista julkista keskustelua, jossa pohditaan teknisiä ratkaisuja kyseiseen ongelmaan. Lasten ja nuorten kanssa työtä tekevien ammattilaisten viesti on selvä. Aivan liian suuri osa nuorista ei hallitse ajankäyttöään, mikä vaikuttaa vuorokausirytmiin, hyvinvointiin ja keskittymiskykyyn. Digitaalinen kotiintuloaika ei luonnollisesti ratkaise ongelmaa, mutta ympärivuorokautinen on-line-elämä ei mielestäni voi olla se malli, jota me yhteiskuntana lapsille ja nuorille tarjoamme ja suosittelemme.
Samassa yhteydessä voisin suositella kello 22–07 välillä tapahtuvaa digitaalista katvetta myös monille yhteiskunnallisille päättäjille meistä muista aikuisista puhumattakaan.
