Kremlin ohjaamissa venäläismedioissa on seurattu tarkasti Yhdysvaltain presidentinvaaleja, sillä niiden tuloksella voi olla merkitystä Ukrainan sotatoimien kannalta.
Demokraattien istuva presidentti Joe Biden ilmoitti sunnuntaina jättäytyvänsä pois vaalikamppailusta ja sanoi tukevansa varapresidentti Kamala Harrisin valintaa puolueen ehdokkaaksi. Lopullinen päätös sinetöidään Chicagossa pidettävässä puoluekokouksessa elokuun lopulla.
Vladimir Putinin hallinnon linjaa tarkasti myötäilevä Komsomolskaja Pravda -lehti vertaa tilannetta Venäjän presidentti Boris Jeltsinin eroilmoitukseen vuoden 1999 lopulla. Lehden artikkelissa on Jeltsinin kuva, johon on vaihdettu Joe Bidenin kasvot. Kuvassa lukee ”vitsi internetistä”.
Moskovskij Komsomolets -sanomalehti hyökkää äärimmäisen kielteiseen sävyyn Kamala Harrisia vastaan. Lehti kuvailee varapresidenttiä muun muassa vähä-älyiseksi ja epäpäteväksi. Harrisin väitetään taputtavan väärillä hetkillä pakotettu hymy kasvoillaan. Kremlin medioissa hänen sanotaan kuuluvan mielisairaalaan.
BBC:n Venäjän mediaa seuraava Steve Rosenberg huomauttaa vihamielisen sävyn tuovan mieleen tavan, jolla Venäjällä heitettiin lokaa Emmanuel Macronin niskaan ennen vuoden 2017 presidentinvaaleja. Kremlin viestinnällä yritettiin tukea Marine Le Penin vaalikampanjaa. Macronia kuvailtiin muun muassa ”psykopaatiksi”.
Venäläismedioissa lisäksi syytetään Joe Bidenia Ukrainan sodasta, jonka Venäjä itse aloitti helmikuussa 2022. Bidenin todetaan toimittaneen Ukrainalle tukea miljardien dollarien edestä. Propagandassa Venäjän aiheuttamista tuhoista syytetään Yhdysvaltoja.
– Venäjän intressien kannalta ei ole mitään syytä olla surullinen siitä, että Biden lähtee pois, valtiollinen Rossijskaja gazeta -lehti toteaa.
How's the Russian press reporting events in America? One paper today: “As for Russia’s interests, we have no reason to be sad about Biden exiting.” Also, incredible vitriol against Kamala Harris & hopes that a Trump win will enable “substantive Russia-US dialogue.” #ReadingRussia pic.twitter.com/uUzZK0djy3
— Steve Rosenberg (@BBCSteveR) July 23, 2024