Ruotsin poliisin auto. Tämä kuva on Tukholmasta. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Murha ravistelee Ruotsia: Epäilty on alle 15-vuotias tyttö

Myös alkuviikosta surmansa saanut uhri on nuori nainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Landskronan poliisi tutkii epätavallista rikostapausta. Alle 15-vuotiasta tyttöä epäillään nuoren naisen sieppauksesta ja murhasta. Asiasta kertovat esimerkiksi Helsingbors Dagblad ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Tapauksen tutkinta käynnistyi myöhään maanantai-iltana, kun poliisi löysi tavallisen partiointitehtävän aikana elottoman nuoren naisen Landskronan vanhan rautatieaseman lähistöltä. Uhri oli haavoittunut vakavasti ja häntä yritettiin elvyttää sairaalassa, mutta tuloksetta.

Ruotsin poliisin mukaan on naisen vammojen perusteella täysin selvää, että hän oli joutunut henkirikoksen uhriksi. Aftonbladetin mukaan poliisi epäilee, että väkivallanteko on tapahtunut melko lähellä sitä mistä uhri löydettiin.

Uhrilla ei ollut mukanaan mitään henkilötodistusta eikä muutakaan, minkä perusteella hänet olisi voitu tunnistaa. Uhri ei kantanut mukanaan minkäänlaista henkilötodistusta tai korttia, josta hänen henkilöllisyytensä olisi selvinnyt. Hänet saatiin tunnistettua keskiviikkona. Uutistoimisto TT:n mukaan uhri ei ole tekijää merkittävästi vanhempi, ja he olivat tunteneet toisensa pitkään.

Teosta epäillyn alle 15-vuotiaan tytön puolustusasianajaja Cecilia Johnsson vahvisti ruotsalaiselle uutistoimisto TT:lle, että hänen nuori asiakkaansa on epäiltynä Landskronassa löytyneen naisen murhasta. Koska epäilty tekijä on alle 15-vuotias, ei häntä ole vangittu. Epäilty on sosiaaliviranomaisten huostassa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)