Omien laskujensa mukaan tuhat sangollista mustikkaa elämänsä aikana poiminut Pentti Jeronen kertoo lopettaneensa marjan myynnin yrityksille jo yli 20 vuotta sitten.
– Kaksi sankoa tuhannesta olen myynyt, siinä kaikki, hän kertoo Taloussanomille.
Jerosen mukaan yritykset maksavat mustikoista kaksi kertaa vähemmän kuin yksityishenkilöt. Hän kertoo itse myyvänsä ämpärillisen 55 eurolla, ja tänä kesänä Jeronen on ehtinyt kerätä jo 40 sankoa mustikoita.
Kesän aikana huomiota on kiinnitetty etenkin ulkomaisten marjanpoimijoiden vähäiseen määrään. Teollisuuden marjantarvetta ei tästä syystä välttämättä saada täytettyä.
Elintarviketeollisuus saa kokeneen mustikanpoimijan mukaan syyttä tilanteestä itseään.
– Suomalaiset saataisiin metsään poimimaan mustikkaa, kun niille kunnon palkka maksettaisiin siitä. Firmojen ja elintarviketeollisuuden pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja antaa parempi hinta poimijalle, Jeronen sanoo.
Tämän vuoden mustikka- ja puolukkasadoista on povattu hyvää, ja poliisi onkin muistuttanut marjastajia liikkumaan maastossa oma turvallisuus huomioon ottaen.