Monet Windows 11-käyttöjärjestelmän käyttäjistä erehtyivät luulemaan käyttöjärjestelmän uutta ominaisuutta bugiksi. Asiasta kirjoittaa Windows Latest-sivusto.
Kyse on heinäkuun pakollisten päivitysten mukana tullut ominaisuus. Päivityksen jälkeen Resurssienhallinnan korostuksen ympärille on ilmestynyt musta reunus. Kun käyttäjä valitsee tiedoston tai kansion, tavallisen korostusvärin lisäksi Windows piirtää valinnan ympärille näkyvät mustat reunukset.
Käyttäjät eivät ole ottaneet uudistusta hyvin vastaan. Monet ovat sitä mieltä, että mustat elementit eivät sovi yhteen käyttöjärjestelmän muun muotokielen kanssa. Osa on luullut mustia reunuksia jopa bugiksi.
Käyttäjillä ei ole juuri muita vaikutuskeinoja kuin antaa asiasta palautetta Microsoftille. Microsoft perustelee uutta ominaisuutta sillä, että mustat reunukset helpottavat valitun elementin havaitsemista.
Suomessa asiasta kertoi ensin Mikrobitti.