Entinen vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara puolustaa Helsingin kaupungin Sompasaareen ostamaa keinua, jonka lopulliseksi hinnaksi on laskelmien mukaan tullut noin 300 000 euroa. Hän kirjoittaa asiasta viestipalvelu X:ssä.
Aiemmin uutisen aiheesta luettuaan Soininvaara sanoo itsekin olleensa sitä mieltä, että kaupungilla on karannut ”mopo käsistä” hankinnan kanssa. Sitten hän polki katsomaan keinua ja kertomansa mukaan muutti mielensä.
– Kyse on kokonaisesta laitepuistosta, jossa on yhdeksän keinun kaltaista laitetta, jotka soveltuvat 2-3 hengelle, Soininvaara kirjoittaa.
Soininvaaran mukaan median uutisointi aiheesta on ollut ”totuutta vääristävä”.
Hänen mukaansa ”keinut” olivat innovatiivisia niin, että lapsi ja vanhempi voivat painoerostaan huolimatta käyttää laitteita yhdessä. Sen käyttäjiä oli sunnuntai-iltana yhteensä 25.
Soininvaaran mielestä hinta ei tunnu isolta.
– Kyse onkin sitä, pitääkö kaupungin käyttää rahaa lasten hyväksi vai ei.
– Kannattaa käydä katsomassa, ennen kuin muodostaa asiasta mielipiteensä, Soininvaara päättää.
Minustakin KYMP:ltä oli karannut mopo, kun luin HS uutisen, jonka mukaan Sompasaareen on ostettu keinu
(huom. yksikkö) 230 000 eurolla. Poljin katsomaan ja muutin mieleni. (1/x) pic.twitter.com/4F5mr2uKpL— Osmo Soininvaara (@OsmoSoininvaara) July 28, 2024