Venäjä on moukaroinut Ukrainan siviilikohteita sodan aikana noin 5 000 Shahed-räjähdedroonilla.
Iranin toimittamat halvat potkurikäyttöiset laitteet on melko helppo ampua alas, mutta niiden teho perustuu suuriin lukumääriin. Kyiv Independent -lehden mukaan Venäjän asevoimat kehittää niitä jatkuvasti salakuljetetun länsimaisen teknologian avulla.
Räjähdedroonien parvia lähetetään usein kohti Ukrainan kaupunkeja ilmapuolustuksen kuormittamiseksi ennen varsinaista ohjushyökkäystä. Shahed-lennokkien torjuntaan on kehitetty laaja mikrofonien verkosto, joka havaitsee niiden äänen ja jonka avulla Ukrainan liikkuvia ilmatorjuntapartioita voidaan ohjata ajoissa paikalle.
Venäjän asevoimien kerrotaan ottaneen viime aikoina käyttöön monikäyttöisen Gerbera-droonin, joka on käytännössä pienempi versio Shahedista. Asevoimien videolla esitellään laitetta, joka näyttää hyvin samankaltaiselta kuin viime viikolla Kiovan alueella alasammuttu drooni.
”Stalinin haukat” -lennokkiyksikön mukaan Gerberan on kehittänyt venäläinen Gastello-yhtiö. Alasammuttua droonia tutkineet ukrainalaiset kertoivat, että heikkolaatuinen laite on tehty pääosin muovista painon ja tutkajäljen vähentämiseksi. Vanerista koostuvaan sisäosaan on sijoitettu navigaatiojärjestelmä, akku ja SIM-kortilla varustettu 4G-modeemi.
Siipiväliksi kerrotaan 2,5 metriä ja pituudeksi hieman yli kaksi metriä. Potkurikäyttöisen laitteen voimanlähteenä on pieni bensamoottori.
Venäläisyksikkö kutsuu Gerberaa Shahedin ”pikkusiskoksi”, mutta droonien välillä on melko suuria eroja. Gerberasta valmistetaan räjähdeversion ohella signaalitiedusteluun suunniteltua mallia. Kolmas malli on tarkoitettu Ukrainan ilmapuolustustutkien paljastamiseen.