Tutkijat ovat kehittäneet uutta menetelmää verenmyrkytyksen eli sepsiksen havaitsemiseen aiempaa nopeammin.
Terveystalon erikoislääkäri Emil Heinäahon mukaan vaarallinen tila voi ilmaantua myös täysin terveelle henkilölle, vaikkakin se on todennäköisempi vastustuskyvyn ollessa heikentynyt. Suomessa todetaan vuosittain yli 12 000 veriviljelyn avulla varmistettua sepsistä.
Sepsiksellä tarkoitetaan tulehdusreaktiota, jonka aiheuttavat verenkiertoon päässeet mikrobit. Elimistön puolustusreaktio voi vahingoittaa kehon omia kudoksia ja elimiä.
Tämä voi johtaa niin sanottuun septiseen shokkiin, jossa verenkierron heikkenemisen myötä happea ei välttämättä kulkeudu riittävästi eri elimille. Sepsistä sairastava tarvitsee välitöntä hoitoa, jotta infektio ei pääse leviämään pidemmälle. Sen oireita ovat sekavuus, hengitysvaikeudet, epäsäännöllinen syke, korkea tai alhainen ruumiinlämpö ja vilunväristykset.
Britanniassa lähes 50 000 ihmistä menehtyy vuosittain sepsikseen liittyviin komplikaatioihin. Uusi testi paljastaa aiempaa nopeammin bakteerien aiheuttaman verenmyrkytyksen ja auttaa tunnistamaan siihen tehoavan antibiootin. Diagnoosiin kuluva aika voi Times-lehden mukaan nopeutua yli kahdesta vuorokaudesta noin 12 tuntiin.
Eteläkorealaisen Soulin yliopiston professori ja teknologian kehittäneen QuantaMatrix-yhtiön perustaja Kwon Sung-hoon huomauttaa, että potilaiden kannalta jokaisella minuutilla on merkitystä.
– Sepsis etenee hyvin nopeasti, ja selviytymismahdollisuudet heikkenevät tunti tunnilta, professori sanoo.
Nature-tiedelehdessä esitellyssä menetelmässä verinäytettä tutkitaan erityisillä peptideillä, jotka ovat kiinni magneettisissa nanopartikkeleissa. Ne sitoutuvat bakteerisoluihin, jotka voidaan kerätä talteen magneettien avulla DNA-tutkimusten varten. Geneettinen materiaali paljastaa, mistä mikrobista on kyse.
Bakteerit samalla altistetaan eri antibiooteille, ja tekoälyjärjestelmä analysoi tehokkaimman hoitokeinon. Koko prosessi voidaan hoitaa yhdellä koneella. Tutkijoiden mukaan ensimmäiset laitteet saadaan sairaalakäyttöön kahden tai kolmen vuoden kuluessa.
Maailmanlaajuisesti verenmyrkytykseen sairastuu yli 40 miljoonaa ihmistä vuodessa. Kuolleisuus on 20–50 prosenttia.