Venäjällä on vuosikymmenien perinteet sabotaasissa ja salamurhissa. Neuvostoliiton turvallisuuspalvelut ovat harjoittaneet niitä jo silloin kun KGB:n nimi oli vielä NKVD. Jo Vladimir Lenin järjesteli Britannian asevoimiin ja asevarastoille niin innokkaasti kommunistisoluja, että Britannian hallitus asetti bolsevistisen Venäjän tunnustamisen ehdoksi sen, että soluttamistoiminta asevoimiin loppuu.
Mainittakoon, että myös Suomessa itsenäisyyden kynnyksellä järjestäytyvä punakaarti sai Venäjältä aseita kumouksellista toimintaa varten. Valkoisten voitettua sisällissodassa Neuvostoliitosta käsin johdettu ja rahoitettu SKP:n soluttamistoiminta jatkui.
Nämä menneisyyden esimerkit on hyvä muistaa, kun pääasiassa Venäjän sotilastiedustelu GRU:n masinoima sabotaasitoiminta Euroopassa on jälleen kiihtynyt.
Asiasta kirjoittaa maanpaossa elävä, Venäjän turvallisuuskoneistoon erikoistunut journalisti Andrei Soldatov Foreign Affairs -lehdessä.
Esimerkiksi Josif Stalinin valtaa Leninin manttelinperijänä uhannut Lev Trotski ensin karkotettiin vuonna 1929 ja lopulta salamurhattiin Meksikossa vuonna 1940.
Heti toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton sotilastiedustelu lähetti salamurhaajapariskuntia Eurooppaan. Ivan Štšelokov ja hänen vaimonsa Nadja olivat viidestä lähetetystä ainoa pari, joka pääsi vuoden komennuksen jälkeen palaamaan Neuvostoliittoon. Muut kuolivat.
1950-luvun alussa Stalinin salaisen poliisin legendaarinen johtaja Lavrenti Berija nimitti Trotskin salamurhan suunnitelleen Nahum Eitigonin luomaan erikoisjoukon, jonka tehtävänä oli räjäyttää Yhdysvaltojen Euroopassa sijaitsevia sotilastukikohtia. Suunnitelmaa ei koskaan aktivoitu, sillä Stalin kuoli. Vielä samana vuonna 1953 Berija vangittiin, tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Eitigon sai 11 vuoden leirituomion.
Ennen Stalinin kuolemaa verkosto ehti kuitenkin järjestää räjähteiden levityksen piiloihin ympäri Eurooppaa ja väitetysti myös Yhdysvaltoihin. Niitä oli tarkoitus käyttää kuitenkin vain ”erityisenä ajanjaksona”, Soldatovin mukaan sotatilassa.
Myöhemmät Neuvostoliiton johtajat olivat kuitenkin ulkopolitiikassaan lännen suuntaan vähemmän uhkarohkeita. Niinpä räjähdeverkostoa ei koskaan käytetty. Neuvostoliitto tuli tiensä päähän, valtaan nousi Boris Jeltsin ja Jeltsinin jälkeen Vladimir Putin.
Oli vuosi 1999 ja entinen KGB-mies Putin oli noussut FSB:n johtotehtävistä Venäjän pääministeriksi. Yhdysvaltain edustajainhuoneen asevoimakomitean kuulemisessa kiinnitettiin huomiota siihen, ettei Venäjä ollut koskaan kertonut Neuvostoliiton kylmän sodan aikana länteen jemmaamista aseista ja räjähteistä. Niitä löytyi yhä: esimerkiksi Sveitsistä ja Belgiasta löytyi jemmoja 1990-luvun lopulla. Asian tarkempi selvittäminen hautautui kuitenkin pian World Trade Centeriin tehtyjen terrori-iskujen alle.
Sitten vuonna 2004 Venäjän erikoisjoukot räjäyttivät itsenäisen Tšetšenian varapresidentin Zelimkhan Jandarbijevin Qatarissa. Kymmenen vuotta myöhemmin, kun Venäjä oli jo vallannut Ukrainalta Krimin niemimaan, sotilastiedustelu GRU:n upseerit räjäyttivät asevaraston Tšekissä. Sitä käyttänyt bulgarialainen asekauppias myi aseita Ukrainaan. Pian sama asekauppias Emilian Gebrev yritettiin myrkyttää – asialla oli taas GRU:n väkeä.
Aseiden saannin estäminen on keskeinen tavoite ja menettelytapa. Kun Venäjän hallinto laski väärin ja luuli vuoden 2022 alkupuolella että Ukraina olisi helppo vallattava, alkoikin Ukrainaan virrata aseapua länsimaista. Puolan kautta raitioteitse kuljettavaa apua vastaan käynnistyi pian raideliikennesabotaasin suunnittelu. Toteuttajat, paikalliset rahalla värvätyt ihmiset, jäivät kiinni vuonna 2023 asentaessaan nettikameroita radanvarteen.
Sittemmin saksalainen aseteollisuuskonsernin metallitehdas paloi maan tasalle. Ukrainalaisten käytössä olleita liiketiloja on sytytetty palamaan esimerkiksi Britanniassa. Kuluvana kesänä kävi ilmi, että saksalaisen asejätti Rheinmetallin toimitusjohtaja aiottiin salamurhata.
Koska Venäjän tiedustelu käyttää nyt monissa näistä operaatioistaan EU-maiden kansalaisia, joita on esimerkiksi Baltian maissa värvätty paikallisista venäjänkielisistä vähemmistöistä, ei länsimailla ole Andrei Soldatovin mukaan oikein mitään demokratiaan soveltuvaa tapaa sabotaasihankkeiden tunnistamiseksi ja torjumiseksi.
Siksi länsimaat tarvitsevat nyt yhteisen, toimivan strategian sabotaasin torjumiseksi. Mielellään heti, ennen kuin laajenevat iskut tekevät sen nykyistäkin vaikeammaksi.
