Poliisi pyytää yleisöltä lisätietoja maasta löytyneistä mahdollisesti myrkytetyistä lihapullista. Itä-Suomen poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.
Poliisi sai lauantai-iltapäivällä ilmoituksen Kuopion Puijonlaaksosta, jossa ohikulkija oli löytänyt Kelkkailijantieltä maasta lihapullia.
Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan, sillä aiemmin samalta alueelta on löydetty lihapullia, joiden sisällä oli ongenkoukkuja. Tämän johdosta poliisi päätyi toimittamaan lihapullat tarkempiin tutkimuksiin.
Aiemmin kesällä kuopiolaisen talonyhtiön rappukäytävässä raportoitiin lihapullista, joiden sisällä oli nuppineuloja. Neulapullia löytyi myös talonyhtiön pihalta, jonka lisäksi asuntojen postiluukuista oli työnnetty suklaata ja ksylitolipastilleja ilmeisenä tarkoituksena vahingoittaa koiria.
Yhteensä vastaavista tapauksista on tehty poliisille huhtikuun jälkeen kahdeksan ilmoitusta.
Kesän aikana yksi koira on loukkaantunut toiminnan seurauksena vakavasti. Koira joutui leikkaushoitoon syötyään lihapullan, jonka sisällä oli neljä nuppineulaa.
Toistaiseksi ei ole tietoa, olivatko lihapullat myrkytettyjä tai sisälsivätkö ne muita vaarallisia esineitä. Poliisi pyytää asiasta tietäviä kertomaan tietonsa sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.itä[email protected].
Tapausta tutkitaan eläinsuojelurikoksena.