Poliisi ei voi aloittaa esitutkintaa Helsingissä väitetysti lapsia pakettiautoon houkutelleesta miehestä, sillä hänestä ei ole riittävästi tuntomerkkejä. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Sosiaalisessa mediassa on raportoitu kuluvalla viikolla miehestä, joka olisi houkutellut lapsia valkoisen pakettiauton kyytiin laajasalolaisen kerrostalon edessä. Vastaava tapaus tuli poliisin tietoon aiemmin kesällä, kun päiväkoti-ikäisiä lapsia houkuteltiin Laajasalossa myös auton kyytiin.
Molemmissa tapauksissa lapsia maanitelleen miehen on kerrottu olleen tatuoitu ja paidaton.
Helsingin poliisin rikosylikomisarion Ritva Elomaan mukaan nämä tuntomerkit eivät kuitenkaan riitä. Lisäksi aiemmassa tapauksessa esiintynyt auto on silminnäkijöiden mukaan ollut erivärinen, eikä sen mainittu olleen pakettiauto.
Elomaan mukaan olisi erittäin tärkeää, että pienistäkin havainnoista raportoitaisiin poliisille. Erityisesti poliisi kaipaa tietoja automerkistä ja rekisterinumerosta.
– Kun tietoja yhdistellään, pienetkin havainnot voivat olla arvokkaita, Elomaa muistuttaa.
Kokonaisuudessaan Elomaa pitää Laajasalon tapahtumia ”erittäin huolestuttavina”.
Poliisin tietoon tulee säännöllisesti tapauksia, jossa henkilö on houkutellut lapsia autoon esimerkiksi koiranpennun avulla. Tällaisia tapahtumia kirjataan erityisesti syksyisin ja keväisin. Tapaukset jäävät kuitenkin harmillisen usein ratkaisematta.
– Tapaukset johtavat kuitenkin harvoin tutkintaan, sillä ilmoitukset loppuvat, eikä saada tarpeeksi tuntomerkkejä, Eloranta harmittelee.
Mikäli oma lapsi tai joku muu kohtaa vastaavanlaista häirintää, on syytä soittaa heti hätänumeroon, jolloin paikalle saadaan poliisipartio mahdollisimman nopeasti. Lisäksi tapahtuneesta olisi hyvä tehdä tutkintapyyntö poliisille.