Tampereen Pispalassa sijaitseva upouusi ylikulkusilta on ehditty sotkemaan graffiteilla vain päiviä sen valmistumisen jälkeen, kertoo Aamulehti.
Siltaa ei ole vielä avattu liikenteelle, mutta sen ikkunoihin oli keskiviikon jälkeen ehditty maalaamaan kaksi graffitia. Silta on tarkoitus avata liikenteelle lokakuussa.
Tampereen kaupungin rakennuttamisjohtaja Mikko Tietäväistä uutinen harmittaa. Hänen mukaansa on tyypillistä, että töhrijät iskevät uusiin kohteisiin, jotka on juuri rakennettu tai kunnostettu.
– En tiedä onko tämä sotkeminen nykyaikaa, mutta se on rikollista touhua, Tietäväinen harmittelee.
Tietäväisen mukaan pienenkin töhryn siivoaminen voi maksaa helposti satoja euroa. Kaikki töhryt dokumentoidaan, ja mikäli tekijä saadaan kiinni, joutuu hän korvausvastuuseen. Jos töhryjä on tekijän kontolla useampi, voi korvaussumma nousta helposti suureksi.
Hänen mukaan vahingontekotapauksia käräjoikeudessa käsiteltäessä vastaaja ihmetteleekin usein, miten kallista siivoaminen on.
Kaupungin rakennuttamispäällikkö Petri Kantola ennustaa, että uudesta sillasta tulee ”jatkuva putsauskohde”. Koska silta sijaitsee keskusta-alueella tärkeässä kohteessa, pyritään se siivoamaan välittömästi.
Kantolan mukaan graffitintekijät aiheuttavat siivouksesta vastaavalle aliurakoitsijalle reilusti työtä.
– Näitä graffitinpiirtäjiä on niin runsaasti, että kyllähän keskusta-alueella pahimmat paikat putsataan viikoittain, Kantola tiivistää.