Aktian pääekonomisti Lasse Corin uskoo, että Suomen talouskehitys voi yllättää posiviivisesti loppuvuonna, uutisoi Talouselämä.
Markkinaraati-ohjelmassa vieraillut Corin arvioi, että painuva inflaatio ja palkankorotukset voivat piristää suomalaisten kulutuskäyttäytymistä. Myös yrityslainoissa on nähty käänne. Erityisesti pienten, alle 250 000 euron lainojen, määrä on kasvussa. Myös kone- ja laiteinvestoinnit ovat kasvaneet.
– Melkein uskaltaisin mennä vähän toiseen laitaan, että tämän vuoden ennusteiden miinusmerkkejä voitaisiin pienentää.
Suomeen ennustetaan laajalti tälle vuodelle pientä talouden heikkenemistä. Kun tarkastellaan kesäkuun alun jälkeen julkistettuja pankkien ja ennustelaitosten kasvuennusteita, odottavat ne keskimäärin talouden supistuvan 0,3 prosenttia.
Aktia puolestaan odottaa kesäkuussa julkistamassaan ennusteessa Suomelle 1,1 prosentin kasvua tälle vuodelle.
Markkinaraadissa vierailleet Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras ja työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius ovat pessimistisemmällä kannalla.
Rautaportaan mukaan ennusteita voidaan joutua jopa alentamaan.
– Me olemme koko ajan olleet optimistisia sen suhteen, että teollisuudessa kysyntä lähtisi elpymään tämän vuoden jälkipuoliskolla. Mutta mitään konkretiaa siitä ei ole vielä näkyvissä, Rautaporras sanoo.
Helenius nostaa esille työllisyyskehityksen, joka voi olla heikkenemässä, sillä yksityisen sektorin palkkasumma – eli kaikkien palkkojen yhteenlaskettu summa – on ollut viime kuukaudet laskusuunnassa.
– Tämä on minusta se iso asia niin kuluttajien luottamukselle kuin sitten itse aidosti myös kulutukselle, Helenius toteaa.