Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan Stora Enson tulee maksaa kaikki korjauskustannukset Suomussalmen raakkutuhosta.
– Kiitos vapaaehtoisille ja Metsähallituksen luontopalveluiden asiantuntijoille ja työntekijöille paikalla tehdystä työstä, mutta korvaukset eivät kuulu veronmaksajille vaan yhtiölle, Mykkänen sanoo Ylelle.
Ministeri kertoo myös ehdottaneensa Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlströmille, että yhtiö osallistuisi raakkujen suojelutyöhön Metsähallituksen kanssa muualla Suomessa.
Mykkänen vetoaa Ylen mukaan myös metsäteollisuuteen yleisesti raakkujokien suojelemisen puolesta.
Stora Enso ei voi ministerin mukaan puolustautua sanomalla, etteivät pykälät olisi olleet selviä.
– Suositus on nytkin voimassa, mutta näköjään sitä ei ketjussa riittävästi ymmärretä. Voidaan myös tutkia, pitäisikö laissakin selkeämmin kirjoittaa metrimääriä, jos ei asia muuten mene perille, Mykkänen sanoo.