Kesämyrskyn sateet ovat nyt Pohjois-Suomessa, ja siirtyvät lauantai-illan aikana yhä pohjoisemmaksi. Näin kertoo Foreca viestipalvelu X:ssä. Ilmatieteen laitoksen mukaan uusi sadealue saapuu kuitenkin jo sunnuntaiaamuna länsirannikolle ja maan pohjoisosaan.
Hurrikaani Erneston jäänteet iskivät lauantaina Suomeen, ja myrskypuuskien varoitettiin jo etukäteen voivan aiheuttaa vahinkoa. Forecan mukaan kovimmat kymmenen minuutin keskituulet toistaiseksi ovat Hailuodon Marjaniemen 21,7 m/s ja Kökarin Bogskärin 21,1 m/s. Kovin puuska on ollut Marjaniemen 26,5 m/s.
Sunnuntaina helteetkin ovat Forecan mukaan kuitenkin mahdollisia. Lämpötila liikkuu maan etelä- ja keskiosan poutaisilla alueilla 20–26 asteessa.
Kesämyrskyn sateet ovat nyt Pohjois-Suomessa ja siirtyvät illan aikana yhä pohjoisemmaksi. Kovimmat 10 minuutin keskituulet toistaiseksi ovat Hailuodon Marjaniemen 21,7 m/s ja Kokarin Bogskärin 21,1 m/s. Kovin puuska on ollut Marjaniemen 26,5 m/s.#forecasuomi #sää pic.twitter.com/FfA3sLAjNR
— Foreca Suomi (@forecasuomi) August 24, 2024