Venäjä rakentaa juoksuhaudoista ja muista linnotteista koostuvaa puolustuslinjaa Kurskin alueelle, selviää alueelta otetuista sateliittikuvista. Asiaa kommentoi entinen Ukrainan asevoimien upseeri X-viestipalvelussa.
Uudet puolustuslinjat sijaitsevat noin 40 000 asukkaan Kurtšatovin kaupungin eteläpuolella, aivan Kurskin ydinvoimalan vieressä. Kaupungin läpi kulkee strategisesti tärkeä itä-länsisuuntainen valtatie.
Itse linnoitteet on rakennettu itä-länsisuunnassa valtatien lähelle, ja yhteensä linnoitusketjun pituus on nelisenkymmentä kilometriä. Lisäksi ketjun keskellä kulkee yksi pohjois-eteläsuuntainen juoksuhautojen ketju.
Huomattavaa on, että linnoitteet sijaitsevat jopa 40 kilometrin päässä Ukrainan hallitsemista alueista.
Ensimmäiset merkit puolustuslinjan rakentamisesta Dolgin kylässä noin 10 kilometriä ydinvoimalan eteläpuolella ilmeistyivät sateliittikuviin elokuun 14. päivänä. Neljä päivää myöhemmin juoksuhaudat oli kaivettu ja niitä ilmeisesti vahvistettiin tukeilla ja laudoilla.
Näiden päivien välillä sateliittikuvissa on nähtävissä kaivureita ja rakennusmateriaaleja aivan juoksuhautojen vieressä.
Kuvien perusteella Venäjä on rakentamassa puolustuslinjoja myös peltoja erottaviin puurivistöihin.
Linnoitteiden tehokkuus riippuu pitkälti sotilaista, jotka niihin määrätään. Kurskin alueella puolustuksesta on vastannut asevoimien sijaan turvallisuuspalvelu FSB sekä sen alainen rajavartiosto, ja joidenkin lähteiden mukaan etulinjaan on määrätty lähes kouluttamattomia asevelvollisia.
Toistaiseksi on myös kysymysmerkki, onko Venäjä valmis miinoittamaan omaa aluettaan. Ilman miinoja Ukrainan mahdollinen eteneminen alueella olisi huomattavasti helpompaa.
Nähtäväksi jääkin, pystyykö Ukraina etenemään puolustuslinjan tasalle ja hidastaisiko linja merkittävästi Ukrainan etenemistä.
Geospatial analysis from Frontelligence Insight reveals that Russian forces continue to build a defensive line in the Kursk region, located south and southwest of the Kursk Nuclear Power Plant in Kurchatov
Before continuing, please like and share to aid with visibility
🧵Thread pic.twitter.com/gl9jk2n630
— Tatarigami_UA (@Tatarigami_UA) August 23, 2024