Telegramin perustaja ja toimitusjohtaja Pavel Durov on käynyt Venäjällä yli 50 kertaa vuosina 2014-2021, itsenäinen venäläismedia iStories kertoo. Moni matka on mennyt Suomen kautta.
Durov oli tuolloin antanut ymmärtää olevansa vapaaehtoisessa maanpaossa. Hän myi osuutensa Venäjän Facebookiksi kutsutusta VKontaktesta vuonna 2014 ja kertoi samassa yhteydessä, ettei hänellä ole enää mitään asiaa Venäjälle, koska hän oli kieltäytynyt julkisesti tekemästä yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa.
Pavel Durov julkaisi jopa manifestin otsikolla ”seitsemän syytä olla palaamatta Venäjälle”. Siinä arvosteltiin Venäjän oikeuslaitoista, lainsäädäntöä, koulutusjärjestelmää ja myös verotusta. Julkisuudessa on kerrottu iStoriesin selvityksen perusteella vain yhdestä Durovin matkasta Venäjälle kevään 2014 jälkeen. Durov kävi muutaman päivän visiitillä Venäjällä syksyllä 2014 myymässä omistamansa datakeskuksen.
Telegram-johtaja on myös kertonut haastattelussa vierailevansa vain maissa, jotka ovat linjassa ”meidän arvojemme kanssa”. Hän listasi esimerkkeinä ei sopivista maista Venäjän, Kiinan ja Yhdysvallat.
IStories on tutkinut Venäjän rajavalvonnastakin vastaavan FSB:n Kordon-tietokannan vuotoa. Sieltä löytyvien tietojen mukaan Pavel Durov on matkannut Venäjälle useita kertoja 2015-2017 ja 2020-2021. Ainoa poikkeus Venäjän matkailuun on ollut aika, jolloin Kreml ilmoitti blokkaavansa Telegramin.
Pavel Durov ei selvästikään pyrkinyt peittelemään reissujaan. Mies lensi Pietariin useista Euroopan kaupungeista Aeroflotin lennoilla ja matkusti usein Helsingin ja Pietarin väliä junalla.
Pavel Durov perusti Telegramin ohjelmoijaveljensä Nikolain kanssa. Myös hänen kerrotaan matkanneen Venäjälle Helsingistä.
Pavel Durov vietti tietojen perusteella jopa ison osan loppuvuodesta 2017 Venäjällä siitä huolimatta, että Venäjän turvallisuuspalvelu vaati tuolloin pääsyä Telegramin salauksiin. Hän teki vain muutaman päivän matkoja Suomeen, Latviaan ja Ranskaan.
Pavel Durov korosti syyskuussa 2017, ettei hän aio tehdä yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa ja ettei Telegramilla ole mitään edustusta Venäjällä.
Durov kertoi, ettei ”tiettyjen maiden” asettama paine huolestuta.
– Olemme aina valmiita katkaisemaan henkilökohtaiset ja liikeyhteydet sellaisiin maihin ja riistämään niiltä mahdollisuuden painostaa meitä, Durov kirjoitti Telegram-kanavallaan syyskuun 28. päivänä.
Vuodetun tietokannan perusteella Pavel Durov oli kuitenkin lähtenyt Pietarista Helsinkiin kaksitoista päivää ennen päivityksen julkaisemista. Lokakuun 2. ja 4. päivänä Durov ylitti iStoriesin jutun mukaan Suomen ja Venäjän rajan yöllä Maybach-loistoautollaan. Hän palasi Suomeen molemmilla kerroilla vain tunnin visiitin jälkeen.
Venäjä päätyi blokkaaman Telegramin huhtikuussa 2018. Se avattiin jälleen virallisesti kesäkuussa 2020. Pavel Durov palasi kesäkuussa 2018 Venäjälle ensimmäistä kertaa sitten joulukuun 2017.
Tietojen perusteella Pavel Durov kävi viimeistä kertaa Venäjällä lokakuussa 2021. Hänen aiempia Venäjän matkojaan valmistellut assistenttinsa kuitenkin matkustaa yhä maahan säännöllisesti. Sama assistentti oli myös mukana Durovin matkalla Azerbaidzaniin juuri ennen pidätystä Ranskassa.
Pavel Durovin mahdollisista tapaamisista Venäjän viranomaisten kanssa ei ole tietoa. Hänen assistenttinsa ei ole suostunut vastaamaan median kysymyksiin. Myöskään Telegram ei ole vastannut kommenttipyyntöön.
– Tämä kaikki ei vielä tee Pavel Durovista ”FSB-agenttia”, mutta se kumoaa joukon hänen julkisia puheitaan ja siksi saattaa monia muita asioita kyseenalaisiksi, venäläinen oppositioaktivisti ja surmatun oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin tiimin johtaja Leonid Volkov kommentoi paljastuksia X:ssä.
Все это не делает Павла Дурова "агентом ФСБ".
Но опровергает целый ряд его публичных заявлений, а, стало быть, ставит под сомнение и многое другое. https://t.co/bi4JAUiRvO— Leonid Volkov (@leonidvolkov) August 27, 2024