Ukraina on tehnyt suuren luokan lennokkihyökkäyksen Venäjälle. Venäjän puolustusministeriön Telegramissa julkaisemassa propagandalausunnossa väitetään, että ilmatorjunta olisi pudottanut peräti 144 lennokkia viime yönä.
Venäläisten lausuntoihin kannattaa suhtautua aiemman perusteella suurella varauksella. Venäläiset ovat systemaattisesti antaneet todellisuutta paljon todellisuutta positiivisemman kuvan ilmapuolustusten toiminnasta ja siitä, kuinka moni ukrainan lennokeista milloinkin on päässyt läpi. Paikalta kuvatut videot kohteiden vaurioista ja satelliittikuvat ovat kuitenkin usein kertoneet aivan toista tarinaa.
Ukrainan iskut kohdistuivat venäläisväitteiden mukaan peräti yhdeksälle alueelle. Moskovaan lähetettiin tiettävästi parisenkymmentä lennokkia. Valtaosa kohdistui kuitenkin ilmeisesti Ukrainan lähellä olevaan Brjanskiin. Siellä venäläiset väittävät ampuneensa alas 72 lennokkia.
Sosiaalisessa mediassa on julkaistu videoita yön tapahtumista. Esimerkiksi alta löytyvän videon kerrotaan näyttävän moskovalaisen kuvaaman lennokin osuman omaan rakennukseensa. Alta löytyy muita Venäjän medioista poimittuja videoita iskuista. Niillä kuuluu lennokkien ääntä ja näkyy räjähdyksiä.
Lennokkihyökkäystä on luonnehdittu sosiaalisessa mediassa Ukrainan tähän mennessä suurimmaksi.
Venäjä on tehnyt viime aikoina poikkeuksellisen rajuja ohjusiskuja ukrainalaisiin kaupunkeihin. Niissä on saanut surmansa useita siviilejä.
Verkkouutiset kertoo Ukrainan iskuista tarkemmin tässä jutussa.
Man films drone strike right next to him in his own building in Moscow. https://t.co/A6HHjN8fUU
— Euan MacDonald (@Euan_MacDonald) September 10, 2024
Russian channels are saying Ukraine conducted another large-scale UAV attack on Russia tonight, including in Moscow, Bryansk, Kaluga, Kursk, Tula, Belgorod, Voronezh, and Oryol, and Lipetsk oblasts. The Russian MoD claims 144 UAVs were destroyed.https://t.co/ptvVcaloVU… pic.twitter.com/NyLvr1i5qs
— Rob Lee (@RALee85) September 10, 2024
Drones attacked the Moscow region. One person was killed. The attack was the largest since the beginning of the war
Ukraine overnight conducted the largest (according to the Russian Defense Ministry) drone attack on the Moscow region. A 46-year-old woman was killed when one UAV… pic.twitter.com/54rebgPNqV
— NEXTA (@nexta_tv) September 10, 2024