Hellepäivien ennätys meni jälleen rikki tiistaina, sääpalvelu Foreca kertoo.
Tiistain korkein lämpötila mitattiin kello 14.10 mennessä Lappeenrannan Konnunsuon havaintoasemalla. Asemalla mitattiin 25,2 asteen lukema. Tämä tarkoittaa sitä, että tiistai on jo vuoden 71. hellepäivä ja syyskuun kahdeksas hellepäivä.
Syyskuu on alkanut poikkeuksellisen lämpimässä säässä. Koko vuoden hellepäiväennätys on nyt rikkoutunut päivittäin viime torstaista lähtien. Aiempi ennätys oli 65 hellepäivää vuodelta 2002.
Syyskuun hellepäiväennätys meni rikki jo sunnuntaina. Aiempi syyskuun hellepäiväennätys oli viisi hellepäivää vuodelta 1968.
Suomessa säätilastoja pitävän Ilmatieteen laitoksen vertailukelpoiset helletilastot alkavat vuodesta 1961. Hellepäivällä tarkoitetaan päivää, jolloin vähintään yhdellä Suomen virallisella säähavaintoasemalla mitataan vähintään 25,1 astetta.
– Tämän poikkeuksellisen lämpimän tilanteen syyskuussa on mahdollistanut Suomen itäpuolelle jämähtänyt hidasliikkeinen korkeapaine, jonka takia etelästä on päässyt virtaamaan hyvin lämmintä ilmaa, kertoo Forecan meteorologi Sara Salonen blogissa.
Hellepäiväennätykset paukkuivat taas tiistaina – syyskuussa jo kahdeksan hellepäivää – Forecan sääuutiset ja blogihttps://t.co/oAvM7SFuj8 #forecasuomi #sää #helle #syyskuu
— Foreca Suomi (@forecasuomi) September 10, 2024