Runsaimpien sateiden alueet voivat vielä muuttua, sillä loppuviikon sateiden ennusteissa on yhä vaihtelua. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kaatosateet iskevät – kuukauden sademäärä voi tulla parissa päivässä

Suomen itäosiin voi virrata paikoin jopa helteistä ilmaa loppuviikon aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Foreca ennustaa loppuviikosta Suomeen runsaita sateita.

Vettä voi tulla loppuviikolla yhteensä paikoin jopa 50–100 millimetriä, ja päivittäiset sadekertymät voivat olla paikoin noin 10–30 millimetriä.

Suurimpia sademääriä ennakoidaan itäiseen Lappiin ja keskiseen Suomeen. Ilmamassojen raja ja sateet halkovat Suomea pystysuunnassa niin, että maan länsipuoliskolla on viileämpää, kun taas itään voi ajoittain virrata lämmintä, paikoin jopa helteistä ilmaa loppuviikon mittaan.

Suurimpia sadekertymiä ennakoidaan perjantaista sunnuntaille. Tämän hetken ennusteiden mukaan tulossa olisi paikoin jopa tyypillisen syyskuun sademäärän ylittäviä sademääriä loppuviikon mittaan.

– Sadekertymäennusteet keskiviikosta maanantain vastaiselle yölle näyttävät nyt kokonaiskertymäksi Itä-Lapissa paikoin jopa 100 millimetrin sadekertymiä ja keskisessä Suomessa paikoin 50–90 millimetrin sadekertymiä. Vähempien sateiden alueille ennustetaan 20–40 millimetrin sadekertymiä, Forecan meteorologi Joonas Koskela sanoo.

– Kovimmat sadekuurot voivat saada aikaan taajamatulvia. Aivan idässä Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois- ja Länsi-Lapissa sadekertymät voivat jäädä vain muutamiin millimetreihin, mikäli tämä ennuste toteutuu, Koskela jatkaa.

Runsaimpien sateiden alueet voivat kuitenkin vielä muuttua, sillä loppuviikon sateiden ennusteissa on yhä vaihtelua. Pitkän ajan säätilastojen mukaan koko syyskuun sademäärät ovat Suomessa keskimäärin laajalti 40–75 millimetriä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)