Ukraina on yrittänyt jälleen hyökätä itsemurhalennokein Olenjan sotilastukikohtaan. Venäläisen Telegram-uutiskanava Mashin mukaan Venäjän ilmatorjunta tuhosi kolme dronea noin seitsemän kilometrin päässä tukikohdasta.
Olenjan tukikohta sijaitsee Murmanskin alueella. Suomen rajalta on sinne matkaa noin 200 kilometriä, ja Ukrainan pohjoisilta rajoilta noin 1800 kilometriä. Mashin mukaan dronet lähestyivät Olenjaa Arkangelin suunnasta, eli kaakosta Vienameren yli.
Kerta on jo toinen kuluvalla viikolla. Viimeksi Ukraina lähetti dronensa Olenjaan eilen keskiviikkona. Tuolloin, kuten tänään torstainakin, lennot Murmanskin lentokentälle keskeytettiin. Keksiviikkona Mash-kanava spekuloi, että dronet olisi voitu lähettää Suomesta. Torstaina kanava kirjoittaa, että lentotiedustelutoiminta pohjoisessa on nyt erittäin vilkasta. Se mainitsee, että aamupäivällä Suomen rajan myötäisesti ja Norjan puolelta olivat tekemässä signaalitiedustelua niin Ruotsin kuin Yhdysvaltojenkin tiedustelukoneet.
Ukraina on ottanut Olenjan tukikohdan tähtäimeensä aiemminkin. Heinäkuun lopulla Olenjaan tehdyssä iskussa Ukraina onnistui tuhoamaan Venäjän Tu-22M3- pommikoneen. Tuolloin Maanpuolustuskorkeakoulun insinöörieverstiluutnantti Mika Nieminen kommentoi Yleisradiolle, että Ukraina voi yrittää kyllästää ilmatilan droneilla luottaen siihen, että Venäjä ei pysty millään tuhoamaan kaikkia sen ilmatilassa lentäviä ukrainalaislennokkeja, vaan jotkut kyllä pääsevät perille.