Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on ilmaissut kiitoksensa naiselle, joka seurasi autollaan salamurhaa yrittänyttä 58-vuotiasta Ryan Wesley Routhia Floridassa.
Routh piileskeli noin 12 tuntia West Palm Beachilla sijaitsevan golfkentän laidalla olevassa metsikössä. Salaisen palvelun agentit havaitsivat kiikarikiväärillä aseistautuneen miehen Donald Trumpin lähestyttyä kohtaa golfpelinsä yhteydessä. Kiväärin piippu oli näkynyt kasvillisuuden läpi.
Ryan Routh pakeni paikalta viranomaisten avattua tulen ja ajoi pois katumaasturillaan, mutta jäi pian kiinni.
Donald Trump esiintyi tiistaina ensimmäistä kertaa julkisuudessa toisen salamurhayrityksen jälkeen. Trump kertoi naisen epäilyjen heränneen, kun Routh oli juossut autolleen. Hän oli ottanut kuvan miehen rekisterikilvestä ja lähtenyt seuraamaan ajoneuvoa. Salamurhaa yrittänyt pidätettiin alle tunnin kuluttua.
Presidenttiehdokas kuvaili tapausta ”eräänlaiseksi ihmeeksi”.
– Hän juoksi henkensä edestä autoonsa, mikä oli noin korttelin päässä. Nainen – ei mies, naiset ovat miehiä fiksumpia – näki miehen kadulla ja lähti seuraamaan tätä. Hän ajoi perään ja otti kuvia rekisterikilvestä, Donald Trump sanoi Michiganissa pidetyssä kampanjatilaisuudessa.
Trump sanoi pitävänsä toimintaa poikkeuksellisena.
– En ole tavannut tätä naista, mutta haluaisin kyllä. Hän otti kuvia rekisterikilvestä ja lähetti ne poliisilaitokselle. Hekin pitivät toimintaa erinomaisena. Poliisi pystyi pidättämään miehen nopeasti moottoritiellä tapahtuneen takaa-ajon jälkeen, ex-presidentti sanoi.
President Trump recounts the assassination attempt against him just two days ago — and the miracle of a woman who just so happened to catch the psycho's license plate and call it in pic.twitter.com/ejP0lo179g
— Trump War Room (@TrumpWarRoom) September 17, 2024