Kuluneen vuoden aikana maailmanpolitiikan suuri asetelma on piirtynyt esille kaikessa karuudessaan. Maailma on jakautunut yhä selkeämmin Yhdysvaltojen ympärille kerääntyneisiin demokraattisiin maihin ja niitä vastaan toimivaan autoritaaristen maiden rintamaan, Venäjä ja Kiina yhdessä pienempien liittolaistensa kera: Iran, Kuuba, Venezuela ja Pohjois-Korea ja muutama muu. Niiden pahin pelko on demokratian leviäminen niiden omille alueille. Epädemokraattiset maat ovat kasvattaneet vaikutusvaltaansa ympäri maailmaa esimerkiksi Afrikassa. Eurooppa ja Yhdysvallat menettävät koko ajan tukijoita ja liittolaisia Kiinalle ja Venäjälle.
Kahdessa kohtaa yhteenotto on jo leimahtanut täyteen roihuun. Lähi-idän ainoa demokraattinen oikeusvaltio Israel on siihen vihamielisesti tai epäluuloisesti suhtautuvien islamilaisten maiden piirittämä ja käytännössä jatkuvassa kamppailussa olemassaolostaan.
Tuorein palestiinalaisten terroristien hyökkäys alkoi Vladimir Putinin syntymäpäivänä 7. lokakuuta 2023. Palestiinalaishallinnon presidentti Abbas vieraili äskettäin Moskovassa ja ylisti Putinia ”yhdeksi palestiinalaisten rakkaimmista ystävistä”. Selkeä muutos aikaisempaan oli se, että Iran hyökkäsi ensimmäisen kerran avoimesti ja suoraan Israelin kimppuun huhtikuussa 2024.
Ukrainassa demokraattisen lännen ja autoritaaristen maiden aseet iskevät jo yhteen. Silti, Venäjän hyökkäyksen jälkeenkin, monessa Euroopan maassa epäröidään ja empyillään, tuki on rajoitettua ja puolinaista. Pelätään ”eskalaatiota”. Ukrainalaisille tämän eurooppalaisen pelkuruuden hinta on hirvittävä.
Kolmas on Taiwan. Sen asema on yhtä uhanalainen kuin Israelin ja Ukrainan. Koska tahansa voi leimahtaa. Mitä Euroopan maat ovat tehneet vastatakseen Kiinan muodostamaan uhkaan? Käytännössä eivät mitään, eivät ainakaan ole varautuneet sotilaallisesti.
Ilman Yhdysvaltoja ja sen aseellista voimaa nämä kolme pientä demokraattista maata tuhoutuisivat hyvin nopeasti. Euroopassa Ukrainan, Israelin ja Taiwanin tukemisen epäilijöitä sen sijaan riittää, varsinkin jos kyseeseen tulee ihan oikea, aseellinen tukeminen. Asenteemme voisi olla yhtä päättäväinen demokratian puolustaminen kuin Yhdysvalloillakin on.
Miksi näin ei ole?
Vielä hyvin vähän aikaa sitten suomalaiset kuvittelivat, että Suomi voisi jotenkin pysytellä maailman melskeiden ulkopuolella ”liittoutumattomana” ellei peräti ”puolueettomana”. Tämä syvään juntattu perusasenne oli suoraan toisen maailmansodan jälkeisen suomettumisen peruja. ”Rähmävuodet olivat niin kaikenkattavia ja itsestään selviä ettei niitä edes huomannut.”, kuten runoilija Paavo Haavikko on kirjoittanut. Suomettuminen ei suinkaan loppunut vuonna 1990 vaan jatkui jälkisuomettumisena aina helmikuuhun 2022 asti. Se vaaransi lopulta vakavalla tavalla koko maan turvallisuuden.
Euroopassa idealistinen pasifismi on juurtunut syvälle varsinkin vasemmiston ja vihreiden ideologiseen perintöön. Maltillisen keskustavasemmiston riveistä löytyy myös realistisesti maailmaa katsovia. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa punavihreä ideologia on yksiselitteisen vaarallista meidän kaikkien kannalta. Länsimaiden vasemmisto ei tunnu oppineen menneistä kylmän sodan vuosista yhtään mitään. Etenkin Lähi-idän ja Israelin suhteen se on ryhtynyt epädemokraattisten maiden ja terroristijärjestöjen hyödylliseksi idiootiksi.
Eurooppalaisilta puuttuu realistinen taju maailmantilanteen vakavuudesta. Koko manner on täynnä unissakävelijöitä. Ei pystytä myöntämään, että nyt, kuten usein aikaisemminkin historiassa, ollaan tilanteessa, jossa on vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja.
Ei tässä sinällään mitään uutta ole. Monet länsimaiden pasifistit vastustivat myös natsi-Saksan uhkaan vastaamista asein. Sodan jälkeinen eurooppalainen rauhanliike oli käytännössä osa Neuvostoliiton informaatiosodankäyntiä. Se onnistui hyvin ja vaikuttaa yhä eurooppalaisten mielenmaisemassa.
Toivokaamme, ettei ole vielä liian myöhäistä. Roomalaisen kirjailijan Vegetiuksen tiivistys pitää yhä paikkansa: ”Si vis pacem, para bellum.” Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.
