Yli 130-vuotias laivanvarustajasuku John Nurminen on saanut perijästään Juhasta hyväntekijän ja esimerkin: yksi rikas ei kokonaista merta pelasta, mutta toimii malliksi muille. Suomalaisessa mittakaavassa upporikkaudesta on siis hyötyä. Ympäristöystävällisyydestään Juha Nurminen antaa todisteen hienovaraisella ja suostuttelemalla toimillaan, myötäkarvaan.
Itämeren etuvartiossa on hyvien tekojen ja hyväntekijä Juha Nurmisen elämäkerta. Teoksen on toteuttanut Kai Ekholm – muissa yhteyksissä suoraviivainen ja armoton kirjoittaja. Hän on niittänyt mainetta Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajana, väitellyt aiheenaan kielletyt kirjat yleisissä kirjastoissa 1944-1946. Hänen Jörn Donner -elämäkertansa oli kuin märkä rätti kaikkea Donner-ihastelua vasten – jollei tyyliltään liki julkea, paikoin ainakin roisi.
Kyseessä on Juha Nurmisen kunniaksi tehty kirja tämän täyttäessä 75 vuotta. Urakka teos on ollut: yksityiskohtainen henkilöhistoria ja kertomus Itämeren tuhoutumisen estämisestä. Kirjaa ovat jumpanneet Kai Ekholmin lisäksi monet asiaan vihkiytyneet ja nimetyt.
Vaikeata on olla miettimättä: millä mielellä kirjan sankari itse on tuotosta selannut? Onko se näköinen vai sittenkin hyvän maun tuolle puolen kohoava imartelu? Juha Nurmisen hyvät työt ansaitsevat kuitenkin vilpittömät kehut. Ehkä tämän tapainen kunnianosoitus yllyttää muitakin ruhtinaita jalomielisyyteen ja maapallon pelastustoimiin.
Suututtamatta edes ympäristön pilaajia
Synkeästä Itämeren tilaa koskevasta arvioistaan Juha Nurmisen perusasenne kaikessa on optimistinen eikä maailmanloppua manaava, syyttelevä. Hän on toiminut perheyrityksen operatiivisessa johdossa pitkään, oppinut tuntemaan vertaisiaan menestyjiä ja puhumaan tirehtöörien kanssa tirehtöörien kieltä. Nyt hän elää turvallisen etäällä arkisesta yrityselämästä.
Nurmista voisi verrata eräiltä osin Martti Ahtisaareen rauhanneuvottelijana. Vastassa voi olla vaikka kuinka tiukkoja vastakkaisiakin näkemyksiä, mutta yhteisen hyvän löytäminen pehmentää ja luo asetelmia sopimiselle.
Esimerkiksi mitä kuvittelette vaikkapa Pietarin kaupungin korkeimman johdon ensin tuumailleen, kun joukko suomalaisia ja Itämeren rantojen menestyjiä ottaa yhteyden ja ehdottaa: ruvetaan yhteistyöhön Suomenlahden ja sen emomeren vedenlaadun parantamiseksi.
Totta kai ensimmäinen reaktio saattoi olla: mitä ne meidän asioihimme puuttuvat ja ryhtyvät kuin isoveljet neuvomaan? Vähitellen hyödyn merkitys alkaa kasvaa, kumppaneiksi halukkaat osoittautuvat vilpittömiksi yhteistyökumppaneiksi. Niin teki muinainen kommunistinen järjestelmä kuin sen jälkeinen aika ennen Vladimir Putinin diktatuuria: hyväksyivät tarjouksen.
Noloahan se tietysti oli, että lännestä löytyi kumppani panemaan Pietarin likavedet paremmiksi. Suostuivathan viipurilaisetkin hyväksymään pienemmässä mittakaavassa suomalaisten suorittaman Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin kirjaston pelastamisen. Tietysti noloa niiden kannalta, jotka eivät itse tee mitään.
Historian kautta tulevaan
Nurmisten perheyrityksen alku sijoittuu vuoteen 1886, jolloin isoisä Johan Nurminen laajensi puutavarakaupasta merenkulkuun. Menestys ja oppiminen kasaantuvat. Isoisä oli taitava klarinetisti ja soitti Sibeliuksen 1. sinfonian alun klarinettisoolon Robert Kajanuksen johdolla Pariisin maailmannäyttelyssä. Mitähän olisi ajatellut, jos olisi tiennyt meidän hiukan yli puolta vuosisataa myöhemmin nimitelleen ko. sinfoniaa Pjotr Tshaikovskin seitsemänneksi?
John Nurmisen merellinen historia on koettavissa Pasilan toimitiloissa, jonne perilliset rakensivat tarkan kopion höyrylaiva S/S Inkeri Nurmisen restauroidun kapteeninsalongin. Se on Juha Nurmisen isän Matin aikaansaannos pienintä yksityiskohtaa ja kaltevaa lattiaa myöten. Rakkaus Itämerta kohtaan käy historiikkia lukiessa kiistatta ilmi.
Suuret suojeluprojektit ovat sitkeyden tuotos. Vaikka Juha on kohtelias, ja itsehillintäkin toimii, välillä häntä sieppaa. Ympäristönsuojelussa kilpaillaan vain aikaa vastaan. Ja vaikka hän osaa puhua vuorineuvoksille vuorineuvosten kieltä, miljoonien kerääminen jopa hyvään tarkoitukseen ottaa joskus voimille. Helsinginkin suhteen Nurmisen liittolaisineen voisi odottaa hiukan kovistelevan. Puheistaan huolimatta pääkaupunki tuhoaa merellisyyttään ylitehokkaasti.
Haastetta piisaa. Itämereen kuuluu yhdeksän rantavaltiota ja sen piiriin 14 valtion valuma-alueet, kyseessä on kummallinen kokoelma valtakuntia, kansoja ja niiden johtajia. Tätä seuraavaa ei sano kuitenkaan Juha Nurminen, vaan lukija kirjaa: noista valtioista on suurin Venäjä ja sen Pietari, ja suuruudessaan samalla myös surkein.
Kai Ekholm: Juha Nurminen. Itämeren etuvartiossa. Docendo 2024.
