Ylen liput liehuvat tuulessa Helsingissä 1. syyskuuta 2024. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kansanedustajat esittävät Ylen hallintoneuvoston lakkauttamista – ”pukki kaalimaan vartijana”

Valtionyhtiöiden valvonta halutaan siirtää ulkopuoliselle ja riippumattomalle taholle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat, Yleisradion hallintoneuvoston jäsenet Pauli Aalto-Setälä ja Susanne Päivärinta esittävät poliitikkojen miehittämien valtionyritysten hallintoneuvostojen lakkauttamista ja omistajaohjauksen terävöittämistä.

– Mitään liiketoiminnallista tai juridista syytä valtionyhtiöiden hallintoneuvostoille ei ole. Hallintoneuvostot eivät tosiasiallisesti päätä mistään, vaan ovat vanha maan tapa, josta tulisi luopua, toteaa Aalto-Setälä tiedotteessa.

– Olemme edustaja Aalto-Setälän kanssa istuneet turhautuneina vuoden Yleisradion hallintoneuvostossa. Päätösvaltaa ei ole eikä todellisia mahdollisuuksia valvoa yhtiön hallitusta. Kokouksissa esitellään mielellään katsojalukuja, mutta kun penäämme talouslukuja, niitä on vaikea saada, Päivärinta sanoo.

Aalto-Setälä ja Päivärinta eivät usko, että kansanedustajista koostuvan hallintoneuvoston mahdollisuudet valvoa Ylen toimintaa, tehokkuutta ja avoimuutta lisääntyvät tarvittavalla tavalla, vaikka Ylen parlamentaarinen työryhmä niin linjasikin.

– Ylen hallintoneuvosto on kuin pukki kaalimaan vartijana. Kansanedustajien ei pitäisi istua siellä lainkaan, koska poliitikkojen ja Ylen välillä vallitsee monia riippumattomuutta rapauttavia kytköksiä. Useissa Euroopan maissa riippumattomuus on pyritty varmistamaan siten, etteivät poliitikot toimi valvojina kuten meillä hallintoneuvostossa, Päivärinta toteaa.

Yleisradion valvonta tulisi kansanedustajien mukaan siirtää Suomessakin ulkopuoliselle ja riippumattomalle taholle. Sellainen voisi olla Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tai Kilpailu- ja kuluttajavirasto, kuten Medialiittokin on esittänyt.

Edustajien mukaan hyvä hallintotapa eikä laki lähtökohtaisesti tunne tarvetta hallintoneuvostoille. Heidän mukaansa turhaa byrokratiaa ja kuluja on karsittava, silloinkin kun se osuu poliitikoihin itseensä.

Aalto-Setälä ja Päivärinta toteavat yksituumaan, että omistajaohjaus kuuluu yhtiöiden hallituksille eikä hallintoneuvostoille, jotka eivät siihen todellisuudessa edes kykene. Yhtiöiden hallintoneuvostot käsittelevät pääasiassa julkista materiaalia ja varsinaiset päätökset tehdään hallituksissa. Poliitikoista koostuvat hallintoneuvostot eivät usein omaa tarvittavaa osaamista ja perehtyneisyyttä yhtiöön tai toimialaan.

Yleisesti valtion omistajapolitiikan ja omistajaohjauksen ensisijainen tavoite tulisi olla yhtiöiden kehittäminen ja omistaja-arvon kasvattaminen. Omistajan tärkeimmät välineet tavoitteeseen pääsemiseen ovat itsenäinen omistajastrategia ja hyvä hallinnointi. Omistajaohjauksen kannalta keskeisin päätöksentekoelin on yhtiön hallitus, jonka jäseniksi tulee valita yhtiön ulkopuolisia asiantuntijoita ja ammattilaisia.

Kansanedustajat ovat jättäneet valtionyhtiöiden hallintoneuvostojen asemasta kirjallisen kysymyksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)