Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja on kristallinkirkas, sanoi ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) suomalaismedialle New Yorkissa.
Valtosen mukaan nyt voi myös erityisen vahvasti sanoa näin, kun juuri on tullut ulos tuoreet selonteot: ulko- ja turvallisuuspolitiikan selonteko, joka on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä sekä kauppa- ja kehityspolitiikan selonteko.
– Molemmissa tukeudutaan meidän ikiaikaisiin arvoihin eli toden totta ihmioikeuksiin, demokratiaan, tasa-arvoon ja oikeusvaltioon.
– Ja mitä tulee tyttöjen ja naisten oikeuksiin ja toisaalta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin, ne on kaikki kirjattu sinne itsestäänselvästi, ja itsekin kaikessa politiikassa näitä edistän, Valtonen jatkoi.
Valtosen mukaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) on tehnyt omalla tontillaan tiettyjä ratkaisuja, mutta se ei muuta Suomen linjaa.
– Esimerkiksi keväällä Suomi on ollut YK:n ihmisoikeusneuvostossa varapuheenjohtajan roolissa ja olemme erittäin vahvasti tuoneet sukupuolivähemmistöjen asiaa esille, Valtonen mainitsi.
Valtosen mukaan myös ministerin Tavion tontilla on merkittävästi hankkeita, jotka tukevat nimenomaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ja naisten ja tyttöjen oikeuksia.
Valtonen huomautti, että se, että Suomi ei ole jossain yksittäisessä hankkeessa mukana ei tarkoita, että heittäisimme arvopohjamme romukoppaan. Pitkä linja on vahvasti ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme mukainen, hän korosti.
– Olen itse sitä mieltä, että olisimme tässä voineet päättää toisinkin, mutta toisaalta minun ei kannata tästä sivusta lähteä ottamaan yksittäisiin päätöksiin kantaa, koska se on nimenomaan hänen tehtävänsä, Valtonen totesi kiistellystä Ukrainan tasa-arvoliittouma-päätöksestä.