Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja, ekonomisti Sami Pakarinen kommentoi X:ssä Työn ja talouden tutkimus Laboren johtaja Mika Malirannan haastattelua Helsingin Sanomissa.
– Hienoa, että kasvu on käynnistymässä ja Suomen talous pelastuu. Mutta on kieltämättä hätkähdyttävää, että odottaminen tuntuu riittävän nyt kasvun käynnistymiseksi. Syntyy kuva, että ei tarvitse tehdä enää mitään, koska noin 10 vuotta sitten tehtiin jotain, Pakarinen kirjoittaa.
– Suomi ei ole ainoa maa, jota viime vuosien kriisit ovat koetelleet. Miksi muissa maissa velkasuhde on kuitenkin laskenut, Suomessa ei?
Pakarisen mukaan sopeutusta ei voida enää ajoittaa, koska ikääntyminen ei odota. Koska kasvu on kiihtymässä ensi vuonna, mikä olisi parempi aika sopeutukselle, hän kysyy.
Hän nostaa esille myös pääomien merkityksen, sillä niiden puuttuessa lupaavat kasvuyritykset ostetaan helposti pois, kun ei ole pääomaa pitää niitä Suomessa. Tällöin kasvu jää syntymättä.
Verotuksesta ja kannustimista ei puhuta haastattelussa Pakarisen mukaan sanaakaan, vaikka ne ovat olennaisia pääomien ja omistajuuden kehittämisessä.
– Vahva talouskasvu vaikuttaa sitouttavan ihmisiä. Eikö näin ollen varallisuuserojen kannattaisi antaa hieman kasvaa, kun kaikilla menisi absoluuttisesti paremmin?
Yritysten merkitys kasvun ja hyvinvoinnin ajurina on sen sijaan tuotu esille.
– Kaikilla yhteiskunnan sektoreilla kellotaajuus nousisi ja tekemisen merkitys ymmärrettäisiin. Näin ns. kultaisia sukupolvia syntyisi jatkossakin ja Suomella olisi kirkas tulevaisuus. Suomi tarvitsee lisää tekemistä, ei odottamista.
Julkisesta taloudesta:
-Suomi ei ole ainoa maa, jota viime vuosien kriisit ovat koetelleet. Miksi muissa maissa velkasuhde on kuitenkin laskenut, Suomessa ei?-Väestön Ikärakenteen tuoma muutos ja sen tuoma paine velkaantumiseen, minne se on hävinnyt 10 vuodessa?
Onneksi…— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) September 29, 2024